tiistai 21. heinäkuuta 2015

Deko 133 Ai minäkö tein kirpparilöydön?

Usein kuulee tarinoita, miten joku on löytänyt kirpparilta jonkin mielenkiintoisen esineen tai huonekalun ja ennen kaikkea hurjan edulliseen hintaan. Ennen viime viikonloppua uskoin, että tuollaista tapahtuu vain muille, ei minulle. Ei, vaikka kirppareita on tullut koluttua tähän ikään jo melko ruhtinaallisesti. Nyt jouduin kuitenkin nielaisemaan uskomukseni samalla, kun katseeni osui kuvissa keimailevaan vanhukseen.

Olin viime lauantaina Kuopiossa, kaupunkitreffeillä blogisisko Marun kanssa. Meillä oli tarkoituksena tavata jo aiemmin keskiviikkona, mutta peruuntunut autohuolto vesitti suunnitelmat. Jälkikäteen ajateltuna lauantai taisikin olla parempi treffipäivä, sillä keli oli kerrankin upea, keskusta täynnä ihmisporinaa ja muuna päivänä en varmasti olisi tätä jakkaraa löytänyt.

Jakkaralöydöstä voin kiittää Marua, sillä hänen ehdotuksestaan kävimme kiertämässä Kasarmipuiston ulkokirppiksen. Aurinkoinen keli oli houkutellut paikalle puiston täyteen myyjiä ja kuhina oli kesämäinen. Puistopolkuja tepsutellessamme meillä oli niin paljon puhuttavaa, että melkein voisi pelätä kulkeneensa monen muun löydön ohi... Mutta ehkä ei kuitenkaan, sen verran hioutuneita sisustushaukkoja taidetaan olla.

Huomasin tuolin eräästä myyntipisteestä, muiden tavaroiden alta. Oikeasti tämä ei ollut edes kaupan, mutta sinnikäs ihasteluni taisi hellyttää myyjän. Kertoi jakkaran olevan 70-luvulta, muttei muistanut, mistä se on hankittu. Kun tulimme hintapolitiikkaan asti, odotin kuulevani useamman kympin pyynnin ja mietin jo, riittävätkö aiemmin automaatista nostamani rahat. Mutta vielä mitä, myyjä täräytti hinnaksi seitsemän euroa. Seitsemän! Yritin olla hihkumatta ulospäin kauppoja tehdessäni. Vasta, kun olimme riittävän matkan päässä kauempana, uskalsin tuulettaa ja äimistellä.

Jakkarassa on samaa kuin House Doctorin Have a Seat -versiossa: pyöreä, puinen istuinosa sekä kolme jalkaa. Tässä pidän erityisen paljon tuosta puuruuvista, jolla istuinkorkeutta voi säädellä. Vihreä ei kuulu millään muotoa lempiväreihini, joten jakkara tulee saamaan lähiaikoina maalikäsittelyn. Puunväriset osat minulla on tarkoitus kuitenkin puhdistaa ja jättää ihan tuollaiseksi. Yläpuoli on kulunut upeasti tuollaiseksi harmaaksi enkä sitä sävyä halua hukata. Ja nuo istuinosan halkeamat, vau!

Heh, Maru ja te muut taidatte vähän hymistellä, että paljonpas tuo höppänä saa hehkutusta aikaan yhdestä jakkarasta. :) Tästä kuitenkin huomaatte, miten hyvilläni kirpparilöydöstäni olen. Marukin muuten teki loistavan lamppuhankinnan kirppikseltä, kurkatkaapa se Nuapurissa-blogista! Mitä tulee kesäpäivän seuraan, niin se oli ihan loistavaa. Huikeaa, miten äkkiä voi tulla ystäviksi oikeanlaisen ihmisen kanssa, kun vain yksinkertaisesti natsaa kerrasta. ♥

Kaunista tiistaita! Minä saan hakea tänään uuden puulähetyksen takapihalle, jihuu!

P.S. Huvikumpu Living -blogin sydämellinen Susanna postasi Blawhi Graphics -printeistä heidän lasikuistillaan, käykääpäs ehdottomasti visiteeraamassa!




from Deko 133 http://ift.tt/1HNjTh3
http://ift.tt/1FmgaEW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti