Oikein ihanaa lauantaita ja näin ollen myös viikonloppua kaikille! Itselläni ei ole oikein kummempia suunnitelmia, mutta haaveissa olisi hieman levätä - olla vaan. Kuulostaa karulta, mutta hektisen syksyn ja talvenkin jälkeen tyhjä viikonloppu tuntuu oudolta. Ei tylsältä, mutta vähän sinne päin. Kun ennen automaattisesti tein suurimman osan viikonlopuista töitä vaateliikkeessä ja sitten ne vapaatkin oli melkein aina "buukattu" täyteen. Ehkä tämä on vain sellainen asia, mihin täytyy tottua? En aio nytkään jäädä makaamaan laakereilleni, vaan teen tänäänkin töitä, valokuvaan ja valmistaudun ensi viikkoon, sillä siinä missä muilla on hiihtoloma, mä lähden koulujuttujen ja opintopisteiden perässä leirille. Hahaaa, oon tosiaan kohta 25-vuotias ja aloitin autokoulun sekä leireilen. OKKEI!
Kuvat Mari / Editointi Minä
Tänään valokuvaaminen tuntuu eritttttäin kivalta, sillä mulla on uusi runko! Pientä upgradea kamerakalustoon, mutta nyt oli jo aikakin. Olympuksessa pysytään, mutta palaan pian tänne tarkempien tietojen kanssa. Voisin käydä läpi kokonaisuudessaan mun ajatuksia valokuvaamisen ja siihen tarvittavien välineiden suhteen :-) Onko siellä ruudun toisella puolella valokuvauksesta kiinnostuneita?
from R - Riikka K http://ift.tt/2mvCrig
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti