perjantai 3. helmikuuta 2017

Deko 133 Rännit ja lattia - done

Mökillä on nyt lattia, kuten kännykuvista näkyy! Tämä etappi tuntuu tähänastisista raksailuista onnellisimmalta - kävellä nyt oikealla lattialla. ♥ Instasta voitte kurkata kuvan tätä vaihetta edeltäneistä sunnuntain ähräilyistä, kun vedimme valun alle tulevia sähkökaapeleita kiinni teräsverkkoihin iltamyöhäiseen saakka.

Oletimme, että mökki olisi nyt valun jälkeen märkä kuin sademetsä, mutta vesipisaroiksi tiivistynyttä kosteutta ei olekaan ollut juuri yhtään. Kun täällä Iisalmessa sai aikoinaan luututa useampana päivänä ikkunoita kuiviksi, mökillä olen vetäissyt vain kerran muutamat pienet pisarahelmet ikkunoista.

Myös rännit asennettiin tällä viikolla paikoilleen. Valitsimme tuollaiset tummanharmaat, kuten katto ja ikkunoiden ulkopuitteet. Asennuspoitsut olivat aloittelemassa hommia juuri silloin, kun piipahdin tiistaina katsomaan valmista valua ensimmäistä kertaa. Olivat ajelleet Oulusta saakka tekemään noita muutamia rännivetoja.

Työmaa saa nyt kuivaa rauhassa tovisen. Tässä odotellessa pitäisi valmistella läpivientiasioita sekä hankkia ja asentaa tikkaat kattosiltoineen. Sitä vain mietiskelimme, että millä ihmeen välineillä päästäisiin asennushommiin tuonne kuuden metrin korkeuteen - hypätäänkö traktorin vai kaivurin kauhaan. :')

Iloista viikonloppua!



from Deko 133 http://ift.tt/2l20xBs
http://ift.tt/1FmgaEW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti