torstai 16. heinäkuuta 2015

Dreams of Paradise Back in Business

Heipsan murut pitkästä aikaa! On tää mun kesä vaan ollut kaiken kaikkiaan niin tapahtumarikas, että välillä tuntuu että itsekin meinaa tippua kyydistä.
Saksan jälkeen suuntasin heti riparille isostelemaan, ja siinäpä vasta oli kahdeksan päivää täynnä touhua ja työtä. Kotiin tullessani vaihdoin lennosta laukkua ja kävin pikasuihkussa ja lähdettiin ajamaan vanhempieni ja poikaystäväni kanssa isovanhempieni mökille lomaa viettämään. Päivät kuluivat rauhassa ilman soutelua, kalastusta ja syömistä kummempia aktiviteetteja, ja vaikka mulla oli tabletti mukana bloggaamista ja muita hommia varten, ei sitä tullut kaivettua laukusta kertaakaan.
Tänään tultiin illalla takaisin ja voi sitä riemun määrää, kun sain rauhassa lukea kaikki seuraamani blogit läpi ja olla ihan vain yksin omassa huoneessani. Vaikka matkailu onkin yksi hienoimmista asioista mitä tiedän, on se kotiinkin palaaminen aika ihanaa! <3 Näillä näkymin loppukesä tulee vietettyä suht tiiviisti ihan vaan Hyvinkäällä ja suurimmaksi osaksi kesätöiden parissa. Ihanaa saada vähän rutiineita elämään, asua tutussa kaupungissa ja tavata ystäviä pitkän ajan jälkeen!

Mulla on aika paljon kuvia varastossa Saksan reissulta ja toivottavasti pääsen uppoutumaan niiden pariin paremmin lähipäivinä. Tää mun läppäri vaan näyttää vetelevän viimeisiään ja kyllä se pikkusen turhauttaa muokata kuvia, kun välissä kone sammuu pari kertaa ja ohjelmien uudestaan avautuessa kuluu tovi jos toinenkin. Joka tapauksessa tässä pari maistiaista Berliinin kuvista, joita kertyi reissun aikana ihan mukavasti! Enemmän stooria itse reissusta saatte kuulla seuraavissa postauksissa!

holokausti
mauer
fernsehturm
bradenburgetor

Palaillaan pian! ♥



from Dreams of Paradise http://ift.tt/1RC046q
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti