lauantai 7. toukokuuta 2016

Tea Marika puistoretki

Salla ja kevätSalla ja kevät

Kiirettä on pitänyt. En ole ehtinyt lainkaan kirjoitella blogiin, kun päivät on buukattu täyteen iltaa myöten paria poikkeusta lukuunottamatta, ja öisin olen väsynyt. Heräsin tänä lauantaina jo ennen seitsemää valmistautumaan aamuiseen pyöräretkeen. Osallistuin Länsimetropyöräilyyn ja hirvittävällä kiireellä hiessä kiiruhdin suihkun kautta pitämään Meet & greetiä Verkkokauppa.comiin. Oli ihana tavata seuraajia ja tilaajia, ja nauttia muutaman muun tubettajan seurasta. Saimme kokeilla myös VR-virtuaalitodellisuuslaseja, ja mä kiljuin katsoessani kauhuvideoa. Siis ihan kamalaa, kun zombit tulee naamaan kiinni. Ahdistavaakin.

Salla ja kevätSalla ja kevätSalla ja kevätSalla ja kevätSalla ja kevätSalla ja kevät

Iltapäivän miitin jälkeen lähdin kotiin odottamaan Sallaa. Ystäväni tulikin Tampereelta täydelliseen aikaan mun elämään nähden. Napattiin auto alle ja ajeltiin meille tuntemattomalle seudulle limsan ja kajarien kanssa. Pistin sekaisen soittolistan päälle ja volumet täysille. Maisemissa ei ollut ketään, joten tanssiminen ja muu yleinen häröily kuuluivat vahvasti aktiviteetteihin. Jaksettiin olla about pari tuntia, kunnes ajettiin takaisin kotiin. Pistin oikein kunnolla elämän täysille, ja avasin ikkunat ja säädin stereot kovalle. Kädet ikkunoista ulkona me sitten ajeltiin ja nautittiin lämmöstä. Mulla oli raskas mutta ihana päivä! Kiitti rakkaani <3.

Salla ja kevätSalla ja kevätSalla ja kevätSalla ja kevätSalla ja kevät

from TEA MARIKA http://ift.tt/1s3oMBU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti