Tämä kevät on ollut muutosten aikaa. On tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että välillä sitä vaan ihmettelee mihin se elämä oikein vie. Nyt yksi lukuvuosikin taas lähenee loppuaan ja ansaittu kesäloma odottaa viikon päässä. Ihanaa nollata välillä pää koulujutuista ja kaikesta muustakin. Tätä mä just kaipasinkin, etäisyyttä arjesta ja tilaa hengittää.
Oon pitkään yrittänyt selvittää itselleni, millainen ihminen olen. Oon tehnyt erilaisia juttuja, miettinyt minkä parissa viihdyn parhaiten. Nautinko enemmän sisäisen hikkeni toteuttamisesta vai keskiviikon spontaaneista baari-illoista? Saanko enemmän irti tiukasta ruokavaliosta ja timmistä kropasta, vai nautinko enemmän liikunnan suomasta mahdollisuudesta herkutella ilman, että se näkyy ulospäin? Jokin aika sitten mä kuitenkin tajusin, että se millainen ihminen mä olen nyt ei ole olennaista. Pääasia on se, millainen ihminen haluan olla ja mitä teen sen eteen. Elämä on jatkuvaa kehittymistä, uusien asioiden oppimista ja näkökulmien laajentamista. Olisi absurdia ajatella, että nyt täysi-ikäisyyden kynnyksen yli astuttuani mulla olisi suunnitelmat valmiina ja homma niin sanotusti hanskassa. Eipä ole ei, mutta kohta pitäisi tietää ainakin se, mistä lähteä alkuun.
Olen miettinyt, mikä minusta tulee isona. Mihin päin suuntaan lukion jälkeen, mitkä koen minulle sopiviksi arvoiksi? Mikä on minun iso intohimoni, jonka parissa haluan työskennellä loppuelämäni. Olen pohtinut, mitä aineita todella haluan kirjoittaa ja mitä tarvitsen tulevaisuudessa. Kyseenalaistanut vuosien opinnot ja niiden tarpeellisuuden. Miettinyt, keitä ihmisiä haluan päästää lähelleni ja kelle todella uskallan avata omat salaisuuteni.
Olen tehnyt elämässäni liikaa asioita vain siksi, koska joku muu olettaa, että mun pitäisi tehdä niin. Tai oikeastaan, mä olen itse olettanut joidenkin muiden odottavan sitä multa. Todellisuudessa mä itse olen se, joka määrittää sen, mitkä arvot koen itselleni tärkeiksi. On omalla vastuullani valita ympärilleni ne ihmiset, jotka tuovat sitä paljon puhuttua positiivista energiaa ja auttavat jaksamaan eteenpäin. Totta kai jokaisessa ihmissuhteessa on omat kompastuskivensä ja kipukohtansa, mutta siinä vaiheessa kun ihmissuhde ottaa enemmän kuin antaa ja tilanne ei yksinkertaisesti muutu ponnisteluista huolimatta, on hyvä miettiä, olisiko jo aika mennä eteenpäin. Ihmisten pitäisi kuunnella toisiaan enemmän, kysyä mitä kuuluu ja todellakin kuunnella vastaus, eikä vain odottaa sitä että pääsee kertomaan omista kuulumisistaan.
Tänä kesänä aion kysyä enemmän, puhua vähemmän ja kuunnella loppuun asti.
Kun viimeisin ikävuoteni rapsahti mittariin, ulos lähtemisestä tuli totutun kysymisen ja neuvottelun sijaan enemminkin ilmoitusluontoinen asia. Samalla mukaan tuli kuitenkin vastuu itsestä ja tekemisistään. Aloin jossitella vähemmän ja elää enemmän. Tapaamaan kavereita, juttelemaan uusille ihmisille, tekemään enemmän niitä omia juttujani. Maisteltiin valkoviinia kaverilla ja varattiin siinä samalla risteilyt, lähdettiin keskellä kouluviikkoa tutustuttamaan synttärisankaria Hyvinkään yöelämään ja käytiin kavereiden kanssa puolivahingossa Hyvinkään cruisingeissa. Olen tehnyt niin paljon hauskoja pikku juttuja, jotka kantavat niiden hetkien yli, kuin normaali arki tuntuu niin harmaalta.
Olen ollut aika itsenäinen jo pitkään, mutta siitä huolimatta en ole koskaan käynyt yksin leffassa. Siinä missä olen pyhittänyt enemmän aikaa tärkeiden ystävyyssuhteiden vaalimiseen ja uusien rakentamiseen, olen myös opetellut tekemään asioita yksin.
Muistan vielä ekan kerran kun lähdin autonrattiin ilman sitä vieressä istuvaa apukuskia ja kuinka epävarmaksi tunsin itseni. Sitten yhtenä iltana parin sattumuksen kautta tanssisuunnitelmat meinasivat kuivua kasaan, kun seuralaiseni peruuttivat viime tingassa. Silloin päätin, että minähän hitto vie menen, vaikka sitten yksin! Ajomatkalle tuli pari muuttujaa kehnon navigaattorin vuoksi ja sain samalla pienen tutustumiskierroksen lehmien kotilaitumille, mutta siitä se itsevarmuus kasvoi samalla. Eikä siellä tansseissakaan niin kauheaa ollut ilman kaveria, aavistuksen orpo fiilis vain. Seuraavan kerran lähdinkin yksin Helsinkiin ja siellä ei tullut edes sitä orpouden tunnetta. Tajusin, että kaikki on omasta asenteesta kiinni. Jos haluan vaikuttaa enemmän itse omaan elämääni, on opeteltava tekemään asioita yksin ja pärjättävä omillaan. Ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan.
Christine Collection bleiseri
BikBok toppi
Mango farkut
NewYorker tennarit
Eternel bags laukku
(Tallinnasta) korvikset
Parasta antia on, kun ei ota itseään liian vakavasti. Ottaa tilaisuudesta kiinni, elää hetkessä murehtimatta liikaa kaikkea sitä, mitä voisi sattua.
from Siru I. http://ift.tt/1XWciIo
http://ift.tt/1QUkjqj
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti