sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tea Marika loman tarpeessa

Jälleen on yksi viikko takana. Tarkemmin ottaen olemme ohittaneet enemmän tai vähemmän onnistuneesti tämän vuoden 18. viikon. 34 viikon kuluttua vaihdamme taas jääkaapin oveen uuden kalenterin.

Mitä vanhemmaksi tulet, sitä nopeammin aika kuluu. Näin kuuluu yleinen sanonta. Voin vain miettiä, miten isovanhempani kokevat elämänsä, arkensa ja muistonsa, ja kuinka tulevaisuus ei enää hätkähdytä heitä yhtä paljoa kuin ennen. Tai mistä minä tietäisin? Puhun usein ajasta ja mietteistäni täällä blogissa, mutta vasta nyt uskallan myöntää pelkääväni tulevaisuutta. Lukekaa seuraava lause tarkkaan, koska sanon sen mahdollisesti vain kerran: pelkään tulevaa ja pakenen mennyttä. En liion ihastele nuorempaa itseäni, mutten myöskään odota innolla vanhempaakaan versioa. Tulen ehkä kirjoittamaan nettiin myöhemmin yksityiskohtaisempia asioita itsestäni, mutta toistaiseksi olemme hyvällä tasolla ulkokuoren ja sisällön suhteen.

Mun viimeviikko kului ravaten eri paikoissa, tavaten ystäviä (vanhojakin!!) ja vältellen aurinkoa. En pidä kuumuudesta, enkä auringosta, joten kesä ei todellakaan ole lempivuodenaikani. Enää muutama kuukausi ja mun rakkaus, syksy alkaa. Näin koulujen loppuessa monella on varmasti kiirettä projektien kanssa, ja vaikken itse enää koulua käykään, on mullakin kamala kiire. Toissapäivänä jouduin pitkästä aikaa kohtaamaan oman burn out -helvettini mutta tänään hoidan jo sähköposteja. Tuntuu, ettei koskaan ole pientä työmäärää, vaan kaikki jää joko tulematta tai tulee kerralla. Mikäli elämä päättää näyttää kauniin hymynsä mulle ensi viikolla, voin rentoutua ja yrittää nauttia kesästä. Ehkä otan kylpyläloman tai lähden vaikka ulkomaille.

AngryAngryAngryAngryAngryAngry

Ensi viikko on hieman haastava kuvaamisen kannalta, joten youtubeen tulee vain niukasti materiaalia. Koetan kuitenkin päivittää blogia aktiivisesti, että "kansalleni" on tarjolla jotain seurattavaa. Hyvää kesän alkua teille, ihanuudet! Kiitos, kun jaksatte lukea blogiani. :-) <3

from TEA MARIKA http://ift.tt/1TxqiBZ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti