tiistai 8. syyskuuta 2015

Nou Probleem Sitä sun tätä

"Hypätään asiasta kukkaruukkuun"
reikäfarkkumorotopieioleiloinenmurpettiii
Moikka! Vihdoinkin mulla on aikaa istahtaa tähän koneen äärelle ihan vain näin blogia varten, puuh! Mä, kun vielä ajattelin, että opiskeluiden ohella blogi päivittyy aivan ennätystahtia, videoita ja kaikkee muuta jännää tulee jatkuvalla syötöllä, noup, tunnollinen opiskelija pänttää illat eiku! Ajattelin muuten, että voisin ihan omaa postausta väsäillä valaistakseni vähän millaista opiskelu oikein on kulttuuripuolella, kokemuksen vahvalla rintaäänellä mentäisiin, melkein jo kolme viikkoa takana!

   Niin ja, jotteivat nämä kuvat olisi aivan täysin randomeita koneen syövereistä kaivettuja sellaisia, niin mainittakoon, että arvoisa kasvimme, minkä Topiksi nimesimme, on lievästi sanottuna heikossa hapessa. Aluksi siitä nuupahti yks, kaks lehteä, mutta viikossapa se viimeinenkin lupsahti alas, ai mitennii ei olla viherpeukaloita.. Niin ja käytiin viikonlopun aikana heittämässä pitkästä kertaa frisbeegolfia, onnistunut reissu, kiekko hävisi epäilyttävään ojaan, sinne meni! Mutta ei kait mulla muuta, seuraavassa postauksessa tavataan taas! :)

from NOU PROBLEEM http://ift.tt/1FwtAje

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti