Jotta minä saan hoidettua asioita tunnollisesti alusta loppuun, vaadin totaalista keskittymistä. Jälkikäteen on pakko aloittaa alusta, uudelta pohjalta, mikä tarkoittaa siis muutosta. Kun muutosta vaaditaan, on alettava idoida. Olin pienenä huomattavasti parempi siinä. Itseni löytäminen on varmasti elämäni suurin projekti, kuten muidenkin kohdalla sisimmän olemuksen hiffaaminen. Kutsun tätä mystistä matkaa projekti Tenzba 2.0:ksi. Projekti on ollut käynnissä kohta jo vuoden, mutta matka tuntuu olevan vasta aluillaan. Toistaiseksi te, lukijani voitte helpoiten seurata reissun vaiheita tarkkailemalla mun hiuksia. Tukka muuttuu aina, kun elämä vaihtaa suuntaa tai ojentaa eteen yllätyksiä. Se on mun tapa käsitellä asioita.
Olen miettinyt myös huoneen järjestyksen muuttamista. Toistaiseksi äiti on ainoa, joka tietää huoneeni ja huonekalujeni tarkat mitat, joten en ilman hänen ohjeistustaan voi lähteä muuttamaan yhtään mitään. Haluaisin kuitenkin kovasti tehdä jotain saadakseni työ- ja opiskelumotivaationi kohoamaan. By the way, muutoksiin liittyen:
Minulla on nyt julkinen facebook-profiili. Kuka vain voi käydä painamassa seuraa-nappia. Pyrin pitämään meiningin aktiivisena ja päivittelemään sinne editoimattomia puhelin-kuvia, kuten myös mahdollisesti behind the scenes -juttuja blogipostauksista. Profiiliin pääset tästä.
from TEA MARIKA http://ift.tt/29s98KT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti