keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Tea Marika vaellus, osa 1

Pitkään lupailtua vaelluspostausta tiedossa. Minä ja Silzu lähdettiin isommalla poppoolla vaeltamaan pohjois-Ruotsiin. Loppupeleissä oltiinkin jo noin 30 kilometrin päässä Norjan rajasta, mutta siellä Kebnekaisen maisemissa liikuttiin. Matkustus taittui autolla yrittäessäni nukkua, ihailla maisemia ja mussuttaa karkkia. Tornion kohdalla tunnistin maisemat samoiksi, missä isän ja Ollin kanssa pyörittiin Ylläkseltä palatessa. Kävimme ruokaostoksilla ja jatkoimme matkaa rajan yli. Liikennemerkit Ruotsissa taas yllättivät hassuilla 90 km/h:n nopeusrajoituksilla ja kylttien fonteilla. Lähempänä vuoriston alkua (Nikkaluoktaa) näimme tien varressa pari poroa käppäilemässä.

Kun tavarat oli saatu pakattua rinkkoihin ja vaelluskamat vaihdettua päälle, lähdimme patikoimaan pariksi tunniksi, jotta pääsisimme edes jonkin matkan päähän tieltä. Muutama kilsa siinä taittui ennen kuin pystytimme teltat ja valmistimme iltapalaksi ruisleipää tahnalla ja lämpimät Blåbandin kupit. Kaikilla muilla oli mukanaan kuksat, paitsi mulla, koska en ollut aiemmin vaeltanut enkä siis ansainnut vielä omaani. Nyt sekin on saavutettu (tosin ei löydy multa vielä konkreettisesti).

Reissussa
Mun ja Silzun teltta ostettiin matkaa edeltävänä päivänä, kun totesimme neljän hengen teltan liian raskaaksi vuoristossa kannettavaksi. Tämä teltta painoi lähes 2 kiloa vähemmän.
ReissussaReissussaReissussaReissussa

Makea auringonlasku, eikö? Ei niin, koska noin pohjoisessa aurinko ei laske lainkaan ennen kesän loppua. Maisemat häikäisivät mut täysin, hyttyset ja muut lentävät härpäkkeet yllättivät ja rinkan 16 kilon paino uuvutti nopeasti. Matkan edetessä kaikki uudet hämmästykset kuitenkin tasoittuivat, rinkka ei enää painanut yhtä pahasti, eivätkä pistokset ja puremat naamassa kutittaneet.

Tiedossa on vielä paaaljon lisää kuvia, mutten koe järkeväksi pläräyttää kaikkia yhteen postaukseen, koska mulla on matkastakin niin paljon kerrottavaa.

from TEA MARIKA http://ift.tt/29Y8wgn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti