perjantai 29. heinäkuuta 2016

Miss Joy PITKÄSTÄ AIKAA

Moikkamoi sinne pitkästä aikaa! ♥ Mua ei ookkaan näkynyt täällä blogin puolella viikkoon ja syy siihen on yksinkertaisesti se, että tämä viikko on ollut yhtä menoa paikasta toiseen. Missään välissä ei ole ollut hetkeä jolloin olisi malttanut istahtaa koneelle tai saatika edes mahdollisuutta siihen! :D Alkuviikko meni moikkaillessa serkkuja ja isovanhempia kun mentiin meidän mökille viettelemään tyttöporukalla aikaa. Tehtiin hyvää ruokaa, saunottiin, uitiin ja höpistiin kuulumiset ♥ Pari päivää siis meni sukuloidessa, ja kuinka ihanaa olikaan pitkästä aikaa päästä näkemään niin serkkuja kuin isovanhempia ♥

sunset

Keskiviikkona porukka lähti jatkamaan täältä meiltä eteenpäin ja minä suuntasin illalla kullan kanssa heidän mökilleen. Pakollinen iltauinti oli heitettävä ja samalla ihailtiin upeaa purppuranväristä taivasta joka näkyykin kuvissa. Siis vautsi ♥

sunset1

Näiden kaikkien menojen lisäksi on vielä heitetty työvuorotkin viikolla, joten sitä "omaa aikaa" on jäänyt ihan minimaalisen vähän. Viime yön olin vielä porukoilla meidän koiran vahtina, mutta tämän illan ja viikonlopun aion pyhittää ihan vain itselleni ja omille touhuille! Viikonloppu tuleekin olemaan aika blogitäyteinen, nimittäin huomenna suuntaan kohti Helsinkiä ja blogimiittiä ja uskon että sunnuntaina tietokone on hyvä kaveri kun poikaystäväkin on reissun päällä ja haluaa plärätä läpi viikonlopulta kertyneitä kuvia :D

sunset2

Mutta palaillaan ensi viikolla vähän aktiivisemman bloggauksen parissa! Kivaa viikonloppua sinne! ♥
PicMonkey Collagejjjjhhh


from MISS JOY http://ift.tt/2aCpTod
http://ift.tt/1IvnVNt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti