torstai 28. heinäkuuta 2016

Aleksiinan CASEAPP WINNER + DISCOUNT CODE

heinä21

Blogi on saanut viettää viikon suunnittelematonta hiljaiseloa, mutta täällä ollaan taas! Vietin viime viikolla viimeisiä kesälomapäiviä Turussa, jonne olen ehtinyt reissata jo kolmesti tämän kesän aikana. Maanantaina aloitin uudessa kesätyöpaikassani kirjastossa ja päivät ovatkin vierähtäneet nopeasti töitä tehden. Vaikka aina uudessa työssä on paljon opittavaa ja muistettavaa, niin olen viihtynyt ekat päivät todella hyvin. Pitkän lomailun jälkeen arkea ja rutiineja on ehtinyt jo hieman kaipaamaan.

heinä20

Postauksen idea oli kuitenkin tulla näyttämään teille uudet puhelimenkuoreni CaseAppilta, joihin olen kyllä älyttömän tyytyväinen! Tarrakuoriin halusin marmorikuosia (jota olen tähän asti onnistunut välttelemään) pienellä ekstralla. Päädyinkin lisäämään kuoriin yhden lempiquoteistani ja tekemään näin niistä vähän omaperäisemmät. Tavallisiin kuoriin taas valitsin yksinkertaisen pionikuvan, johon en tule kyllästymään. Molemmat kuoret tuntuvat todella laadukkailta ja kestäviltä! Pakko vielä kehua CaseAppia supernopeasta toimituksesta sekä kuorien suunnittelun helppoudesta.

heinä22

Pari viikkoa sitten järjestin kyseisten kuorten arvontaa, ja omat kuoret pääsee suunnittelemaan
jasmin.keinonen@hotmail.com . Kovasti onnea, olen sinuun yhteyksissä pian! Jos voitto ei osunut kohdalle tällä kertaa, mutta uudet puhelimenkuoret houkuttaisivat, niin koodilla ALEKSIINAN20 saa CaseApp-kuorista 20% alennusta :)

*postaus toteutettu yhteistyössä CaseAppin kanssa

-Aleksiina



from Aleksiinan http://ift.tt/2axUZvT
http://ift.tt/1GAghDU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti