tiistai 18. elokuuta 2015

ZigiZtyle 31 Day Challenge: Polka Dots

31 päivän haasteessa on vuorossa pilkkukynnet. Näin joskus viime vuoden puolella joissain blogeissa koristeluita, joissa oli renkaiden tavoin tehty pilkkuja ja siitä asti tällaiset kynnet ovat olleet tekolistalla. Kiitos 31 päivän haasteen, sain vihdoin toteutettua ne.



Lakkasin nimettömään ja keskisormeen 2 kerrosta Ginan valkoista. Tein pilkut erikokoisten dotting toolien eli pilkkutikkujen avulla. Käytin pilkkuihin China Glazen lakkoja, jotka ovat tummimmasta vaaleaan: Four Leaf Clover, Treble Maker, Highlight Of My Summer ja Grass Is Lime Greener.



Lopputulos olisi ollut kivempi, jos pilkut olisivat olleet tiheämmässä, mutta ihan pirtsakat näistä kuitenkin tuli :) Pilkuttaminen on kivaa puuhaa ja sillä saa nopeasti ja helposti kivoja kuvioita aikaiseksi. Täytyisi ottaa vaan dottaritkin useammin käyttöön.



Pilkutettujen kynsien seurana kynsillä komeilee China Glaze Treble Maker, josta mulla oli swatch-kuvakin tallessa. Olen siis aiemmin lakannut ko. lakalla kaikki kynnet, mutta tällä toisella kerralla tein myös koristeluja. Niin asiaan, eli Treble Maker on ihanan sävyinen vihreä creme, tuollainen lähes neon muttei kuitenkaan neon :) Vaikea selittää, mutta pirteän värinen se on ja tosi hyvälaatuinen, 2 kerrosta peittää nääs.



Näitä käytin:
  • Aluslakka: OPI - Nail Envy Dry & Brittle | Kauneudenkauppa, saatu
  • China Glaze - Four Leaf Clover
  • China Glaze - Treble Maker
  • China Glaze - Highlight Of My Summer | MiMax, saatu
  • China Glaze - Grass Is Lime Greener | MiMax, saatu
  • Gina Tricot - White
  • Päällyslakka: Glisten&Glow - HK Girl
  • Erikokoisia dotting tooleja



Merkityt tuotteet on saatu blogin kautta. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.

from ZigiZtyle http://ift.tt/1URU2MY
http://ift.tt/1GzIcDW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti