lauantai 7. toukokuuta 2016

Riikka K ON MY MIND RIGHT NOW

30.4-2

Nyt tulee hieman erilainen postaus, sillä aion ujuttaa tekstin kuvien keskelle. Kivoja kuvia oli niin paljon, että en jaksanut tai halunnut karsia niitä enempää pois. Olin kuvaamassa vappuaattona ihanan Mian kanssa ja ihastuin kyllä täysin Mian kuvaustyyliin. 

Hassua ajatella, että tuostakin on noin viikko aikaa. Viikko sitten olin juhlimassa vappua ystävien kanssa ja nyt olenkin jo Kaliforniassa. On tää elämä aikamoista! Matka tänne sujui hyvin. Ja hyvin tarkoittaa sitä, että koneet pysyivät ilmassa ja olo oli turvallinen. Muuten mieli heitti välillä aikamoista häränpyllyä. Joka toinen hetki iloitsin uusista kuvioista, mutta välillä mieleeni hiipi ikävä ja ajatus siitä, että seuraavan kerran menen kotiin elokuussa. Nukuttiin kellon ympäri ja kun väsymys oli selätetty, näinkin kaiken taas uusin silmin. Se on jännä, kuinka paljon matkaväsymys vaikuttaa mieleen ja asenteeseen. Matkaväsymys on kyllä yks iso piru. 

30.4
30.4-7

Mä oon aina ollut sitä mieltä, että ikävä on hyvä juttu. Jos ikävöit jotain, välität. Piste. On onnellista olla sellaisessa tilanteessa, että ikävöi monia asioita - perhettä, ystäviä, kotia ja ennen kaikkea omaa rakasta. Rakas - se tyyppi, jonka kainaloon on maailman parasta kaivautua iltaisin ja joka tekee paikasta kuin paikasta kodin. Tuntuu hullulta, ettei nyt nähdä moneen kuukauteen muuten kun skypen kautta. Mutta sitähän se rakkaus on - että osataan olla yhdessä ja erikseen. 

30.4-5
30.4-6

Kyllä se koti ja rakas on ja pysyy ja sen takia onkin helpompaa elellä täällä nyt jonkin aikaa. Ei tarvitse stressata, että jokin asia muuttuisi huonompaan. Se on osa luottamusta :-) Ja sanotaanko näin, että oon todella luottavaisin mielin täällä muutenkin - luotan itseeni ja omiin päätöksiini. Luotan siihen, että asiat järjestyy ja arki täällä alkaa pyörimään. Luotan mun ystävään Veeraan, joka on mun kanssa täällä. Jolla riitti rohkeutta lähteä, vaikka ikävä kotiin ja rakkaita kohtaan varmasti on vaikeaa. En olisi näin mielelläni lähtenyt tänne kenenkään muun kanssa. On siis paljon asioita, joihin voin sanoa luottavani, mutta mä en luota siihen, että asiat tapahtuisi helpolla, en todellakaan. Mutta tiedän, että omalla asenteella ja reagointikyvyllä pystyy muokkaamaan tilanteista erilaisia. On helpottavaa ymmärtää, että ne narut on mun käsissä. 

30.4-4
30.4-8

Mites kaikki muut jutut sitten? Mun duunit odottaa mua ja kun tuun takas Suomeen, saan jatkaa töissä normaalisti. Vitsit oon kiitollinen siitä. Mun ihana ja rakas kummityttö kävelee varmana mua vastaan jo elokuussa, mutta ainakin tuun olemaan paikalla, kun on 1-vuotis synttärit! Ystävien ja perheen näkemistä odotan kans - ne on tsempannut mua niin paljon kaiken suhteen viime aikoina, että en voi kuin huokaista onnesta, että he ovat mun elämässä. 



Kengät Vamos / Farkut Cubus / Paita COS / Takki Mango / Laukku Céline / Huivi LV 

Kuvat - Mia
Edit - Minä



from R - Riikka K http://ift.tt/1SWkKle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti