Elämässäni tapahtuu tällä hetkellä isoja asioita. Muutoksia, joihin täytyy opetella sopeutumaan. Asioita, joiden kanssa täytyy oppia elämään. Tällaiset muutokset eivät ole minulle tuttuja enkä ole koskaan ollut kovin hyvä sopeutumaan henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuviin muutoksiin. Takerrun ennemmin tuttuun ja turvalliseen enkä päästä helpolla irti. Pelkään muutoksien ja suurien päätöksien olevan pitkällä aikavälillä vääriä, vaikka tiedostan muutoksien olevan tässä hetkessä oikeita ratkaisuja tällä tilanteelle.
Muutoksiin ei aina voi itsekään vaikuttaa täysin. Joissain tilanteissa myös muidenkin tahdolla on merkitystä ja sitä tahtoa täytyy kunnioittaa. Joihinkin asioihin ei itse voi vaikuttaa ollenkaan ja silloin täytyy vain hyväksyä tuleva. Tulevaisuus voi tuntua tyhjältä, pelottavalta ja ahdistavalta. Voi tuntua, ettei jaksa enää yrittää ja jatkaa eteenpäin. Voi tuntua siltä, ettei jaksa enää elää vaikka sydän lyö ja hengittää. Elämisellä tarkoitan elämästä nauttimista. Voi tuntua, että elämänilo katoaa muutoksien myötä. Valuen samaa tahtia kun kyyneleet, viimeisen kyyneleen kohdalla olo jää vain tyhjäksi. Enää ei itketäkään, mutta ei myöskään nautita päivistä kuin ennen. Mieli haluaa vain olla yksin.
Toiset raivoavat, toiset eristäytyvät. Osa meistä osaavat käsitellä muutoksia nopeammin ja nousevat niin sanotusti takaisin hevosen selkään nopeammin. Osa tipahtaa korkeammalta, osa tipahtaa jaloilleen kuin kissat. Kaikki eivät osaa puhua ja käsitellä tuntemuksiaan yhdessä jonkun muun kanssa. Tunteiden patoaminen ja eristäytyminen vaikuttaa oman kokemukseni mukaan olevan yleistä. Riippuen tietenkin asiasta, mikä on aiheuttanut muutoksen. Joku meistä voi menettää työnsä, toinen parisuhteen ja joku joutuu muuttamaan kauas ystävistään. Jonkun ystävä voi muuttaa pois, joku voi tulla petetyksi ja joku voi tehdä omassa suhteessaan virheitä. Näiden ja monen muun asian kautta rakentuu silta yhdistävään tekijään: muutokseen.
Minun tapani käsitellä tunteita ja elämää perustuu keskusteluun. Avaudun omista asioistani helpohkosti joillekin läheisistäni. Pystyn avaamaan mieleni lukkoja paremmin, kun saan tukea tai uusia näkökulmia keskustelun vastapuolelta. Itsetutkiskelun ja ystävien neuvojen combo on toimivin keino tehdä tilanteeseen sopiva päätös ja asennoitua tulevaan rauhallisemmin mielin. Vahvuus on löydettävä itse sisältä, mutta joskus se kaipaa hieman tukea.
Tiedän olevani herkkä persoona. En ehkä vaikuta siltä, mutta vaikeina aikoina olen mieluummin yksin ja en halua näyttää ulkopuolisille, kuinka rikki olen sisältä. Tuollaisina aikoina olen stressiherkkä, ahdistunut, vihainen ja äkkipikainen. Ahdistus on välillä niin voimakasta, ettei pysty hengittämään ja paniikkikohtaukset värittävät arkipäivää enemmän kuin kukaan tietääkään. Joskus minua aivan ärsyttää, kuinka vaikea noista tunteista on puhua edes ystäville. Ärsyyntyneenä tulee helposti syytettyä mielessä ystäviä ymmärryksen puutteesta. Se on väärin. Taistelen mieltäni vastaan ja pyrin nautimaan ystävieni seurasta ilman keskustelua ahdistuksesta. Paniikki-/ahdistuskohtaukset, jotka muistuttavat psykoosin ja itkupotkuraivarien yhdistelmää, ovat vaikeita keskustelun aiheita. Pyrin mieluummin purkamaan niitä aiheuttavan asian, kuin avautumaan sen suuremmin hurjahkoista kohtauksista. En halua myöntää olevani heikko.
Puhuminen ei ole heikkoutta. Ja tiedän itsekin, etten ole oikeasti heikko. Tahdon olla se tasapainoinen persoona, jonka mielenrauha muutoksien keskellä säilyy. Tahdon olla se, joka pystyy iloitsemaan, suremaan ja pelkäämään ja jatkaa rauhassa matkaa eteenpäin. Olen oppinut sen, että ystävien tuki on tärkeää ja tahdon itsekin auttaa ystäviäni tilanteessa kuin tilanteessa. Tahdon antaa neuvoja, kuunnella ja edistää asian ratkeamista omalla kaveriterapioinnillani. En halua saada valmiita vastauksia, joten en myöskään pyri antamaan kenellekään "sitä oikeaa ratkaisua". Se täytyy keksiä itse. Sisäistä rauhaasi ei löydä kukaan muu kuin sinä itse.
Lyhyet neuvot muutoksien varalle:
- Älä eristäydy
- Puhu jollekin
- Pyri ajattelemaan positiivisesti
- Tee sitä mistä nautit ♥
Muutoksiin ei aina voi itsekään vaikuttaa täysin. Joissain tilanteissa myös muidenkin tahdolla on merkitystä ja sitä tahtoa täytyy kunnioittaa. Joihinkin asioihin ei itse voi vaikuttaa ollenkaan ja silloin täytyy vain hyväksyä tuleva. Tulevaisuus voi tuntua tyhjältä, pelottavalta ja ahdistavalta. Voi tuntua, ettei jaksa enää yrittää ja jatkaa eteenpäin. Voi tuntua siltä, ettei jaksa enää elää vaikka sydän lyö ja hengittää. Elämisellä tarkoitan elämästä nauttimista. Voi tuntua, että elämänilo katoaa muutoksien myötä. Valuen samaa tahtia kun kyyneleet, viimeisen kyyneleen kohdalla olo jää vain tyhjäksi. Enää ei itketäkään, mutta ei myöskään nautita päivistä kuin ennen. Mieli haluaa vain olla yksin.
Toiset raivoavat, toiset eristäytyvät. Osa meistä osaavat käsitellä muutoksia nopeammin ja nousevat niin sanotusti takaisin hevosen selkään nopeammin. Osa tipahtaa korkeammalta, osa tipahtaa jaloilleen kuin kissat. Kaikki eivät osaa puhua ja käsitellä tuntemuksiaan yhdessä jonkun muun kanssa. Tunteiden patoaminen ja eristäytyminen vaikuttaa oman kokemukseni mukaan olevan yleistä. Riippuen tietenkin asiasta, mikä on aiheuttanut muutoksen. Joku meistä voi menettää työnsä, toinen parisuhteen ja joku joutuu muuttamaan kauas ystävistään. Jonkun ystävä voi muuttaa pois, joku voi tulla petetyksi ja joku voi tehdä omassa suhteessaan virheitä. Näiden ja monen muun asian kautta rakentuu silta yhdistävään tekijään: muutokseen.
Minun tapani käsitellä tunteita ja elämää perustuu keskusteluun. Avaudun omista asioistani helpohkosti joillekin läheisistäni. Pystyn avaamaan mieleni lukkoja paremmin, kun saan tukea tai uusia näkökulmia keskustelun vastapuolelta. Itsetutkiskelun ja ystävien neuvojen combo on toimivin keino tehdä tilanteeseen sopiva päätös ja asennoitua tulevaan rauhallisemmin mielin. Vahvuus on löydettävä itse sisältä, mutta joskus se kaipaa hieman tukea.
Tiedän olevani herkkä persoona. En ehkä vaikuta siltä, mutta vaikeina aikoina olen mieluummin yksin ja en halua näyttää ulkopuolisille, kuinka rikki olen sisältä. Tuollaisina aikoina olen stressiherkkä, ahdistunut, vihainen ja äkkipikainen. Ahdistus on välillä niin voimakasta, ettei pysty hengittämään ja paniikkikohtaukset värittävät arkipäivää enemmän kuin kukaan tietääkään. Joskus minua aivan ärsyttää, kuinka vaikea noista tunteista on puhua edes ystäville. Ärsyyntyneenä tulee helposti syytettyä mielessä ystäviä ymmärryksen puutteesta. Se on väärin. Taistelen mieltäni vastaan ja pyrin nautimaan ystävieni seurasta ilman keskustelua ahdistuksesta. Paniikki-/ahdistuskohtaukset, jotka muistuttavat psykoosin ja itkupotkuraivarien yhdistelmää, ovat vaikeita keskustelun aiheita. Pyrin mieluummin purkamaan niitä aiheuttavan asian, kuin avautumaan sen suuremmin hurjahkoista kohtauksista. En halua myöntää olevani heikko.
Puhuminen ei ole heikkoutta. Ja tiedän itsekin, etten ole oikeasti heikko. Tahdon olla se tasapainoinen persoona, jonka mielenrauha muutoksien keskellä säilyy. Tahdon olla se, joka pystyy iloitsemaan, suremaan ja pelkäämään ja jatkaa rauhassa matkaa eteenpäin. Olen oppinut sen, että ystävien tuki on tärkeää ja tahdon itsekin auttaa ystäviäni tilanteessa kuin tilanteessa. Tahdon antaa neuvoja, kuunnella ja edistää asian ratkeamista omalla kaveriterapioinnillani. En halua saada valmiita vastauksia, joten en myöskään pyri antamaan kenellekään "sitä oikeaa ratkaisua". Se täytyy keksiä itse. Sisäistä rauhaasi ei löydä kukaan muu kuin sinä itse.
Lyhyet neuvot muutoksien varalle:
- Älä eristäydy
- Puhu jollekin
- Pyri ajattelemaan positiivisesti
- Tee sitä mistä nautit ♥
from Taru's Collection http://ift.tt/1RJ3Ycb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti