Olen aina ollut sitä mieltä, että ruskea luomiväri sopii syksyyn kuin nenä naamaan. Kuitenkin muuton yhteydessä vanhempi We Care Icon luomiväripalettini pääsi katoamaan, joten pakko oli marssia Sokokselle hankkimaan uusi. Ihana myyjä auttoi minua löytämään tämän L'Oréal La Palette Nude-luomiväripaletin, kun kerroin millainen paletti oli hakusessa. Kerrankin sain sellaista palvelua, jossa ei heti ensimmäiseksi ryhdytty mainostamaan kalleimpia meikkejä, vaan hintatoiveeni otettiin todella hyvin huomioon.
Vasta kerran olen näitä luomivärejä ehtinyt testaamaan ja olin tyytyväinen. Väriä tarttuu ihan hyvin ja värit pysyivät naamassa koko illan. Laittaessa väri ei ihan hirveästi varissut, totta kai hieman. Mukana tuleva meikkisivellin oli kivan pehmeä ja lisäplussat siveltimen kaksipäisyydestä. Hintaa meikkipaletilla oli noin parikymppiä.
Viimeisestä muuttolaatikkoa purkaessani tosin löysin vanhan palettini, mutta mitäpä tuosta. Onpahan ainakin tarpeeksi ruskean sävyjä!
Ripsivärini oli myös hieman lopussa ja minulla oli Sokkarille -20% etukuponki, eli oiva hetki hankkia uusi jo odottamaan käyttöä. Niin kuin teistä jo jotkut tietävätkin, luottomascarani on edelleen Sensai 38°C Separating & Lengthening- erotteleva ja pidentävä ripsiväri. En ole vielä koskaan löytänyt tälle tarpeeksi kovaa haastajaa, aivan loistava. Hinta on hieman suolainen, mutta ripsari on riittoisa ja hyödynnän Ale-päivät tämän hankkimiseen!
Onko teillä kokemusta näistä tuotteista?
~Taru
from Taru's Collection http://ift.tt/1W766uD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti