Nyt seuraa vähän (sensuroitua) valitusvirttä, joten älä lue, jos synnytyksesi on vasta edessä. Olettekin ehkä voineet (rivien välistä) lukea, että tämä synnytyksen jälkeinen aika on ottanut täällä aika koville. Itse synnytys oli ihan pala kakkua verrattuna näihin kahteen viikkoon synnytyksen jälkeen. Oikeasti. Voisin käydä vaikka kerran kuukaudessa ähkäisemässä lapsen tähän maailmaan ainakin niillä lääkkeillä, joita meikäläiseen pumpattiin ponnistusvaiheen aikaan. Mutta tätä. Tätä toipumisaikaa en halua kohdalleni enää koskaan.
Voi miten onnekkaita ovat ne, joita ei tarvitse tikata ja jotka ovat täynnä tarmoa ja terveyttä heti synnäriltä päästyään. Minä olen kokenut olevani sairaampi kuin koskaan. En ole varsinaisesti sairas, olen vain synnyttänyt, mutta tunnen itseni sairaaksi. Tähän ajanjaksoon vaikuttaa varmasti paljon myös oma asenne. Itse kuitenkin koen aina kaikenlaiset vaivat ja sairastelun todella vaikeina, joten siksi myös tämä lapsivuodeaika on ollut kova pala minulle. Tähän auttaisi varmasti myös parempi kärsivällisyys. Synnytyksestä on kaksi viikkoa – on varmasti täysin luonnollista, etten koe olevani elämäni kunnossa. Nyt jos koskaan on ollut tärkeää opetella etenemään päivä kerrallaan. Ja uskoa siihen, että jonain päivänä olen taas oma itseni fyysisesti.
Ärsyttää vähän, että koen velvollisuudekseni heti tämän valitusvirren jälkeen korostaa, että olen tietysti onnellinen siitä, että lapseni on terve. Ettei kukaan pääsisi syyttämään siitä, että kiinnitän nyt huomiota aivan toisarvoiseen asiaan – itseeni. En ota tyttöni terveyttä itsestään selvyytenä ja osaan olla siitä kiitollinen. Sehän nyt on selvä! Koen silti, että saan tuntea mitä tunnen omaa kroppaani ja terveyttäni kohtaan. Ja olla samalla äärimmäisen kiitollinen siitä, että lapseni voi hyvin.
Jos muuten jostakin kohdin olen palautunut todella hyvin niin vatsastani. Joku (synnyttämätön) saattaa tässä kohdin näyttää peukkua, että no mutta sehän on loistavaa. Kuka nyt haluaisi synnytyksen jälkeen katsella venynyttä ja velttoa vatsanahkaa kauhean pitkään? Eihän sekään kiva ole, mutta ainakin omalla kohdallani ulkonäköasiat ovat juuri nyt aivan vihoviimeisenä mielessä. Ottaisin koska tahansa sen roikkuvan vatsan, jos saisin terveyden kokemukseni takaisin. Jos mistään ei kolottaisi, kutittaisi, viiltäisi, pistäisi, kiristäisi ja aristaisi. Mutta kun vaihtokauppaa ei voi tehdä, joten yritetään nyt sitten vaikka iloita tästä hyvin onnistuneesti kasaan kuroutuneesta vatsanahastani.
Millaiset fiilikset teillä oli omasta kunnosta synnytyksen jälkeen?
Viikko ennen synnytystä:
Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä
from Mutsie http://ift.tt/1MaREzx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti