keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Dreams of Paradise Berlin, Berlin

1

Vierailin Berliinissä kielikurssini aikana useampaan otteeseen. Mulle sattui hyvä tuuri, sillä hostperheeni toinen sisko asui poikaystävänsä kanssa Berliinissä ja päästiin heidän luokseen useammaksi yöksi majailemaan. Näin ollen sain nähdä muutakin kuin kaupungin turisteja täynnä olevan ydinkeskustan ja sain tuntumaa siihen mielestäni paljon kauniimpaan puoleen Berliinistä. Oli huippusiistiä kävellä yömyöhään kauniiden katujen varsia, jotka olivat täynnä iloisia ihmisiä ja juhlijoita. Pikkukahviloista ja terasseista riitti valinnanvaraa loputtomiin. Oli upea tunne istua sillan reunalla katsomassa kaupunginvaloja ja fiilistellä raikasta kesäyötä. Berliinin muuri näytti ihan erilaiselta yön hämärässä. Siellä riitti hyvää fiilistä ja tunsi olevansa elossa.

b
volke
muistomerkki

Yhdessä kielikurssiporukan kanssa käytiin tsekkaamassa joitakin nähtävyyksiä mm. Brandenburgin tori, Valtiopäivätalo, Potsdamer Platz, Alexander Platz, Berliinin televisiotorni ja holokaustin muistomerkki. Hienoja paikkoja Berliinissä riittää ja katseltavaa riittäisi varmasti useiksi päiviksi. Valitettavasti retkipäivän aikataulu oli aika tiukka, joten en päässyt kuvailemaan niin paljon kuin olisin toivonut. Useimmissa paikoissa piti siis tyytyä vain hetkessä elämiseen kuvien räpsimisen sijaan.

kirsikat
ranuteväät

Minun kaltaistani syöppöä ei myöskään haitannut Berliinissä joka kulmasta löytyvät ruokakiskat, katuruokalat ja ravintolat. Erityisen siistejä olivat juna-asemilla olevat pikkukiskat, joilta sai edullisesti ja nopeasti jotakin pikku purtavaa mukaan. Suomessa eri asemilla olevat kiskat ovat usein ylihinnoiteltuja, eikä ruokaa saa läheskään yhtä nopeasti mukaan. Iso peukku tälle! Myös edullisia Curry Wurst -kiskoja löytyi joka paikasta ja kunnon annoksia sai ihan muutamalla eurolla. Ostamani isot ranskiksetkin maksoivat muistaakseni yhden euron.

mostwantedmuuri

Berliinissä riittää ostospaikkoja ja kauppoja reilusti. Valinnanvaraa löytyy ja isona plussana monet merkit, joita Suomessa ei myydä mm. Pull & Bear, Forever 21, Topshop, Primark ja Bershka. Näitä voisi luetella loputtomiin. Isoja ostoskeskuksia löytyy myös, joten shoppailun voi keskittää halutessaan saman katon alle. Shoppailupäivänä meillä meni hostsiskoni kanssa paljon aikaa  kaupoista toiseen liikkumiseen ja se kaikki matkustaminen rasitti hermoja ja kroppaa. Onneksi ihanat ostokset kompensoivat hyvin sitä vaivaa ja illalla oli kyllä ihana rojahtaa sohvalle. Kannattaa huomioida, että sunnuntaisin kaupat ovat kiinni.

katu
hesa
torni

Telkkaritornista näki upeasti koko kaupungin ja se kyllä selkeytti huomattavasti kokonaiskuvaa Berliinistä. Kävin tornissa ensimmäisenä ja viimeisenä päivänäni Berliinistä ja oli siistiä huomata, miten ensimmäisellä kerralla näkemäni talot ja kadut olivat muuttuneet oikeiksi paikoiksi ja hahmotin, missä mikäkin paikka on.

Loppuun vielä kuva sen opiskelukämpän parvekkeelta, missä majailimme muutamia päiviä. Näissä maisemissa kelpasi juoda aamukahvia!

Muita Berliini-kuvia löydät tästä postauksesta.

talo



from Dreams of Paradise http://ift.tt/1GDOlIQ
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti