keskiviikko 31. elokuuta 2016

Deko 133 Mitä tänne kuuluu?!

Kun postasin useampi viikko sitten loman päättymisestä ja töiden alkamisesta, en todellakaan arvannut, että minulle tulisi kalenteri niin täyteen, etten ehtisi kuvailemaan ja postailemaan kotikulmista tänne blogiin. Tuli silti, mutta tänä iltana varastan tietoisesti aikaa tietokoneelle pysähtymiseen.

Mitä tänne siis kuuluu? No, en ehtinyt olla töissä viikkoakaan, kun nappasin syysflunssan. Oli ihan kamalan kenkku tauti, joka kesti tasan seitsemän päivää. Alkoi kovalla kurkkukivulla ja kehittyi kuumeilun myötä räkätaudiksi. Pari päivää oli pakko olla saikulla ja siitäkös meni kalenteri suunnitelmineen entistä enemmän sekaisin. Sairastelujaksolle sattui myös reissu Jyväskylään, jonka puitteista kerroin edellisessä postauksessa. Osallistuin siellä Designtorille, jonka pöhinä oli täysin odottamaton - aivan hurjasti porukkaa! Hymy oli korvissa, eikä moni varmasti arvannut, että oikeasti meinasin pyörtyä päivän aikana kahdesti. Tiukille veti, mutta selvisin kuitenkin; enemmän olisi harmittanut jättää tapahtuma välistä.

Luonnollisestikaan myyntitapahtumaan ei lähdetä tuosta vain. Reissu edelsi reilun viikon lähes minuuttiaikataululla tehtyjä valmisteluita: tuotteiden viimeistelyä, pakkaamista ja myyntipaikan suunnittelua. Onneksi tässä kuluneen vuoden aikana on tullut käytyä jo useamman kerran kerran myyjäneitinä, joten jonkinlainen punainen lanka esitekemisistä jo löytyy. Minulla oli mukana muutama uusi Blawhi Graphics -idea, joita en ole ehtinyt esitellä missään muualla saati lisätä verkkokauppaankaan. Tuotteet saivat hyvän vastaanoton ja yritänkin seuraavaksi varastaa aikaa niiden eetteriin saamiseksi.

Toinen edellisten viikkojen teema on ollut Rautavaaran raksa. Tontilla on kulunut useampi ilta miettien pääasiassa vesi-, viemäri- ja sähkölinjojen vetoja. Viemäriputkien vetäminen on aiheuttanut pohdintaa, sillä tontille alunperin tarkoitettu pumppaamo ei ole oikeassa korkotasossa. Vaihtoehtoja on sumplittu, joten peukut pystyyn, että ratkaisu löytyy! Vähän on myös lisää raivattu puita, jotta pihatien mahtuu tekemään oikeaan kohtaan. Kaivurikuskin kanssa on myös jo hahmoteltu, mitä pientä tänä syksynä jo tehdään.

Myös paperitasolla on edistytty, kun istuimme jälleen yhden pitkän illan Dekotalon työpäällikön kanssa. Kävimme läpi uusien talosuunnitelmien yksityiskohdat ja kirjoitamme pian sopimukset valmiiksi. Sitten alkaakin piirrosvaihe ja toivottavasti pääsemme pian hakemaan rakennuslupaa. Palan jo halusta kertoa teille tarkempia yksityiskohtia, mutta yritän malttaa konkreettisiin asioihin ja virallisiin kuviin saakka.

Ja yksi juttu on ollut vielä lisäpaineena... Sellainen, josta en ole vielä blogissa pukahtanutkaan, sillä meinaan olla vähän taikauskoinen liian aikaisessa vaiheessa kerrottujen juttujen takia. Mutta ehkä pelkojen ääneen sanominen hävittää ne, joten antaa mennä. Me olemme laittaneet talon myyntiin. Hui, nyt se on kerrottu. Viimeksi tänään saimme esitellä kotiamme siitä kiinnostuneille. 

Arvaatte varmasti, että puunaan jokaisen nurkan niin sisältä ja ulkoa ennen kutakin esittelykierrosta; olemme siis nyt sunnuntaista saakka ahertaneet valmistautumislistaa lyhyemmäksi. Mies on jo pyöritellyt silmiään minun pilkuntarkkojen hommieni kanssa (itsekin jo aloin epäilemään niitä kun kyykin toissailtana jo lähes pilkkopimeässä nyhtäen katealueiden reunoja siistiksi), mutta henkinen selkärankani ei kestä sitä, jos jätän yhdenkään asian puolitiehen.

Hullunkurista tässä on kuitenkin se, että minkäänlaista kiirettä talonmyynnille ei vielä ole, enkä ole oikein varma, haluaisinkokaan vielä kauppoja syntyvän. :') Täällä Iisalmessa asuntomarkkinat ovat hyvin jähmeät ja vastaavien talojen myyntiaika on ollut noin vuosi. Ainakin vuoden tuumiskeluun on siis valmistauduttu, eikä kriisi olisi, jos aika ei olisi otollinen silloinkaan - Rautavaaran raksa ei ole vielä akuutti asia, joten elämä saa kuljettaa haluamallaan tavalla.

Tällaista tänne, päälinjoiltaan. Kertokaahan kommenttiboksiin teidän kuulumisianne, tuntuu että olen taas ihan poissa kartalta!

Haleja iltaan.

P.S. Kuvituksena on käytetty kesäisiä sisustushankintoja, joilla päivitin vessan ilmettä. Hankin heinäkuussa Asuntomessuilta täsmäostoksena kaksi Linan hamam-pyyhettä ja niiden seuraksi löysin ihanat marokkolaiskuvioidut matot Kuopion H&M Homesta.




from Deko 133 http://ift.tt/2bCbzfn
http://ift.tt/1FmgaEW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti