torstai 5. toukokuuta 2016

Dreams of Paradise BACK TO GERMANY

Viimeiseltä reissupäivältä mulla on aikamoinen määrä matskua taltioinuna ja siksi mietinkin julkaisevani päivän tapahtumia kahdessa osassa. Nyt kun reissusta on kuitenkin kulunut melkein kaksi viikkoa, haluan saada nämä postaukset pakettiin ja tästä postauksesta löytyykin aikamoinen setti matkakuvia! Välillä näinkin päin, nauttikaa vapaapäivästä!

pe1
pe2
pe3

Viimeinen kokonainen reissupäivä eli perjantai vietettiin pääosin Bad Hersfeldissä. Aamulla osallistuttiin jälleen kahdelle oppitunnille - tosin allekirjoittaneelle kävi sellainen tsäkä, että meidän oppitunnit oli sattumoisin peruttu ja päädyttiinkin vain kiertelemään ympäri koulua, hengailemaan aulassa kakkua syöden ja taidettiin vähän pitää omaa inside-konserttia sound chekin yhteydessä. :-D Oppituntien jälkeen oli konsertin aika, ja voi vitsit miten hienosti se meni! Konsertista painuttiin vaihtamaan vaatteita, syömään ja suunnattiin kohti keskustaa.

pe4
pe5

Bad Hersfeld on ihana! Suloisia vanhoja taloja, kauniita kukkia, sopivasti kauppoja ja paljon nähtävää. Oltiin alun perin suunniteltu menevämme leffaan, mutta koska sää oli niin huippu, päädyttiinkin vain kiertelemään ympäri ämpäri kaupunkia ja onnistuttiin myös vähän eksymäänkin.

pe6
pe7
pe8

Pojat ostivat euroshopista hatut ja arskat, ja näin ollen meidän amish-jengistä tuli euroshoppereita. :D Kyllä ne vähän käänsi päitä kaupungilla kävellessä ja lisäksi vielä osa porukasta intoutui laulamaan extempore kadulla ja sai ihan yleisöäkin osakseen. Tällaiset hetken mielijohteet on ihan parhaita!! Alimmassa kuvassa meidän Lieblingsnachbarn -jengi, eli suosikkinaapurit! Tällä porukalla räkätettiin reissun aikana kerta jos toinenkin, ihan huippuhauskoja tyyppejä jokainen.

pe9
pe10
pe11
pe12

Muutamia otoksia eksymisreissultamme... Kiertelyltä jäi ehkä parhaiten mieleen se kun onnistuin saamaan tukkani jotenkin ihmeellisesti täydelliseen takkuun ja päädyin itkunauramaan keskelle katua samalla kun Ida koitti repiä ponnaria irti hiuksistani. Tietysti hervottoman naurun säestyksellä! Aikamoinen kimppu tukkaa jäi siis reissun varrelle, mutta tekevälle sattuu. Sitä paitsi sain taas täydennettyä sanavarastoani erittäin tärkeällä sanalla, kahl=kalju

pe13
pe14
pe16
pe15pe17

Illaksi meille oli järkätty yllätysbileet vanhalle leffateatterille, joka toimii ilmeisesti nykyään jonkinlaisena nuorisotalona. Tietysti kaikki tiesivät yllätysbileistä etukäteen, kuten asiaan kuuluu! :-D Mutta oli aivan törkeän hauska ilta, tanssitiin, syötiin, juotiin ja juteltiin tutuille ja uusille ihmisille. Olisi tehnyt mieli jatkaa iltaa paljon pidempään, mutta koska seuraavana aamuna odotti lähtö kohti Suomea, oli pakko lähteä kävelemään hyvissä ajoin kotiin.

pe18
pe19
pe20

Saksan reissu oli aivan ihana, paljon hienompi kuin olisin osannut odottaa. Sain perheeltä kotiin viemisiksi jättitarjoittimen täynnä erilaisia suklaita - ne eivät tunnu hupenevan ollenkaan, vaikka olen mutustellut niitä melkein päivittäin! :D

Joku päivä me tavataan vielä uudestaan! ♥

pe21

from Siru I. http://ift.tt/24tbSOG
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti