Nyt olis vuorossa tätä näkkärin ohjetta, josta lupailin kirjoittaa. Kyseessä on siis rutkasti siemeniä sisältävä näkkileipä, jota voi popsia hyvällä omatunnolla. Ohjeen nappasin Kinuskikissan sivuilta, mutta tyypilliseen tapaani muokkasin sitä itse hieman. Tästä mun versiosta tuli niin herkullinen, että se katosi kyllä aika nopeesti. Söin tätä ihan sellaisenaan, voin ja kalkkunan kanssa sekä dippasin ruissipsien tapaan. Kaikki keinot olivat hyviä! Ihan ekaks sun kannattaa laittaa uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Raaka-aineet
1 3/4 dl auringonkukan siemeniä
1 - 1,5 dl seesamin siemeniä
0,5 dl pellavan siemeniä
1 dl ruishiutaleita
3/4 merisuolaa
3 munaa
2 rkl perunajauhoja
Ohjeet ovat niinkin hankalat kuin sekoita kaikki ainekset keskenään. Mä käytin hienoa merisuolaa, mutta kaikenlainen suola passaa. Kannattaa maistella tätä seosta ja lisätä suolaa oman maun mukaan. Levitä seos ohueksi pellille. Mä jätin ehkä liian paksuksi, mut parempi onni ens kerralla. Paista siinä 175 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Jos tahdot kauniita näkkäreitä, leikkaa leipälevy pienimmiksi palasiksi heti kun saat leivän uunista ulos ja laita ritilälle jäähtymään. Itse käytin uunissa olevaa ritilää. Mä en leikannut leipää pieniksi palasiksi, vaan halusin siitä kotitekoisen näköistä ja revin sen jäähtymisen jälkeen pienimmiksi paloiksi.
Näin näkkäri on valmista. Niin yksinkertaista ja hyvää! Laitatteko testiin?
from about my life http://ift.tt/1W5iAC2
http://ift.tt/1G6NSif
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti