Moikka!
Mun matka brunetesta takaisin blondiksi ei ole ollut mikään helppo tie. Vieläkään ei olla maaliviivaa ylitetty, mutta askeleen lähempänä ollaan taas. Hitaasti, mutta varmasti.
Viime viikon keskiviikkona eksyin pinterestiin. Ihastelin kauniita hiusvärejä ja haaveilin voi kunpa itsellänikin olisi tuollaiset, eikä tällainen Tikkurilan värikartta. Siitä se ajatus sitten lähti.
Aiemminhan minä olen tätä mission impossiblea, jota myös tukaksi kutsutaan, käyttänyt kampaajan riesana, mutta nyt ajattelin, että säästän ja värjään itse. Ei ainakaan huonommaksi voi mennä.
Lähdin niin kiireellä kauppaan, että lasit unohtuivat matkasta. Aikani tiirailin erilaisia hiusvärejä ennen kuin nappasin mukaani kylmävivahteisen vaalean sävytteen ja vaalennuspurnukan mukaan. Näillä mennään syteen tai saveen.
Tavoitteena oli saada hiusten yläosaan sellainen väri, joka natsais mahdollisimman hyvin juurikasvun kanssa ja, että alaspäin mentäessä olisi liukuvärjäystä vaaleampaan. Sellaista tasaisuutta ennen kaikkea ja keltaisuutta mielellään vähemmälle. No close enough.
Isoin ongelma mulla oli nuo hieman keskivälin jälkeiset tummien hiusten jäänteet – ja on edelleen. Olisi pitänyt ilmeisesti olla järeämmät vaalennustökötit matkassa, kun kaksi vaalennuskertaa ei riittänyt. Mutta parannusta on tapahtanut, kun ero ei ole niin silmiin pistävä enää.
Keltaisuutta vastaan pitää taistella jonkinmoisella hopeashampoolla, kunhan vain seuraavalla kauppareissulla muistaisin poiketa kampaamotuotteiden puolella. Tosin itse värjäykset jätän taas suosiolla vähäksi aikaa, ettei ihan kärsisi raukkaparat.
Vielä ei tosissaan olla ihan tavoitteessa. En tajua miten tämä tukka on oikein imenyt ihteensä tummaa väriä, kun tuntuu, ettei kirveelläkään lähde. Onneksi kesä on tulossa.
Mutta yleisilme on sellainen vaaleampi, siitä mä tykkään.
from NOU PROBLEEM http://ift.tt/1Q9FurR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti