lauantai 27. helmikuuta 2016

Dreams of Paradise SAIN HIIHTÄÄ 19 KILOMETRIÄ

Mulla on usein sellainen tunne, että pitäisi liikkua enemmän. Pitäisi käydä lenkillä, salilla ja tehdä enemmän kuntopiirejä. Pitäisi huoltaa kehoa, venytellä ja pitäisi käydä joskus siellä luistelemassa tai hiihtämässä. Hetkinen, siis pitäisi? Kuka sinua käskee niin, että muka pitäisi? Kyseessähän on etuoikeus. Yhtenä iltana matkalla tansseihin aloin miettiä, entä jos jalkani eivät enää joku päivä kantaisikaan? Entä jos joutuisin makaamaan päivästä toiseen sängyn pohjalla, kun en kerta kaikkiaan pääsisi ylös? Kyseessä ei olisi pelkkä viikonlopun laiskotteluhetki, vaan pysyvä olotila. Alkoi oikein karmimaan, jos en pääsisi lenkille. Jos en pääsisi tanssimaan enkä voisi juosta portaissa. En voisi tehdä edes vihaamaani burbee-liikettä.

Liikunta on valtava etuoikeus. Kaikki meistä eivät pysty liikkumaan. Monesti sitä oppii arvostamaan, kun on ollut hetken kipeänä ja tekisi jo mieli päästä ylös sieltä sängyn pohjalta tekemään oikeasti jotain. Mutta sitten taas kun on terve, muutamassa viikossa tai jopa päivässä nämä asiat pääsevät unohtumaan. Liikkuminen alkaa taas tuntua pakkopullalta ja pitäisi-vaihde jää päälle. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Entä jos unohdettaisiin hetkeksi koko pitäisi ja mietittäisiin välillä, mitä kaikkea saadaan tehdä. Eilen sain hiihtää 19 kilometriä ja tänään sain hiihtää 14 kilometriä. Keskiviikkona sain pitää lepopäivän ja sain huoltaa kehoani hieronnassa. Ja hei - tänään saan lähteä tanssimaan!

sirui
siru
Bershka takki // Natural Style* hame // GinaTricot huivi // Converse tennarit
*uusi

Ihanaa lauantai-iltaa sinulle! ♥

from Siru I. http://ift.tt/1pfpWsy
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti