maanantai 8. helmikuuta 2016

Closer To The Edge TÄMÄN VUODEN TAVOITTEET

Tätä vuotta on kulunut jo yli kuukausi ja tässä ajassa on mullekin päässyt hahmottumaan tämän vuoden tavoitteet. Mä itse en halua tänä vuonna tehdä mitään lupauksia kuten yleensä, sillä musta on järkevämpää asettaa tavoitteita kuin pelkästään luvata itselle jotain, mikä ei kuitenkaan toteudu. :-D Musta on kiva olla aina vuodelle valmiina jotain pieniä tavoitteita ja niitä oon myös tällekin vuodelle asettanut, jonka takia haluan jakaa näitä teillekin! Toivottavasti voin palata näihin taas ensi vuoden tammikuussa ja huomata, että mahdollisimman moni näistä jopa toteutui.

Tänä vuonna asetan siis tavoitteiksi, että...

Elän terveellisemmin ja keskityn omaan hyvinvointiin - Tämä on yleensä se yleisin lupaus/tavoite, jonka suuri osa lupaa itselleen vuodenvaihteessa ja joka kuitenkin päättyy siihen, että ei kuitenkaan pysty pitämään niitä terveellisiä elämäntapoja kauempaa kuin sen ensimmäisen kuukauden. Mä kuitenkin haluan haastaa itseni pitämään itsestäni huolta aivan koko vuoden ajan! Haluan saada enemmän irti salilla käymisestä ja yrittää aina raahautua sinne salille, vaikka ei ehkä tekisikään mieli (ja sängyn pohjalle jääminen kuulostaisi paljon miellyttävältä siinä hetkessä). Tänä vuonna haastan itseni myös treenailemaan vielä enemmän!

Tähän ensimmäiseen tavoitteeseen kuuluu myös se ruokapuoli. Vuonna 2016 haluan hieman enemmän keskittyä siihen, mitä syön ja jättää niitä ylimääräisiä herkutteluja pois. Nyt ensimmäisen kuukauden onnistuin olemaan ihan itsekurin takia kokonaan ilman herkkuja, ja olo tuntui sen jälkeen huomattavasti energisemmältä, joten tästä oppien haluan välttää tarpeettomia herkutteluja ja parantaa ruokavaliota parempaan suuntaan. Pakkokieltäytymisessä ei ole omalla kohdallani mitään järkeä, mutta pienin askelin kun vähentää niin hyvä tulee!UntitledMietin, ennen kuin ostan - Tästä oonkin jo täällä blogin puolella puhunut. Mulla oli samanlainen tavoite jo viime vuonna, joka onnistui ihan hyvin! Miksipä siis en lähtisi tänä vuonna toteuttamaan samaa. Ennalta miettiminen säästää niin paljon esimerkiksi rahaa (ja kaappitilaa!), kun välttyy niiltä tarpeettomilta hetken mielijohde -ostoksilta, jotka kuitenkin jää lojumaan käyttämättöminä. Yritän myös hyödyntää enemmän kirppareita, pitäisi itseasiassa taas lähteä pitkästä aikaa niitä kiertämään!

Kokeilen uusia ruokia ja testailen uusia reseptejä - Tää kohta onkin jo ehtinyt toteutumaan pariin otteeseen, joten luultavasti tulen selviytymään tästäkin tavoitteesta hyvin! On  rutkasti kivempi kokeilla uusia reseptejä, kuin tyytyä niihin samoihin vanhoihin kikkoihin joka kerta.

Opiskelen ja suunnittelen - Tosiaan painotettuna. Tuntuu hullulta, miten lukiota on mennyt näinkin nopeasti puoli vuotta. Syksy oli tosi huonoa aikaa mulle opiskelun suhteen ja stressi yltyi jo melkein ihan liiaksi asti. Nyt tänä vuonna haluan välttyä liian raskailta jaksoilta ja varmistaa itseltäni ennen kurssien lopullista valitsemista, että pystyn niiden määrään ihan henkisestikin.
Ennen koeviikkoja otan tavoitteeksi suunnitella aina itselleni sen lukusuunnitelman ja pysyä siinä. Myös jaksojen aikana yritän todellakin opiskella ja muistaa tehdä ne läksyt, sillä on niin älyttömän paljon helpompaa koodiviikolla kerrata kokeisiin jos opiskelee kunnolla jo jakson aikana.

Saan tarpeeksi unta - Haluan, että tänä vuonna saan vihdoin korjattua monen vuoden jälkeen tän mun todella heikon unirytmin. Yritän mennä tänä vuonna aina aikaisemmin nukkumaan ja nukkua enemmän, on se kuitenkin tosi tärkeä juttu. Tämä kohta on varmaan mun jokavuotinen tavoite, mutta en vaan saa taottua itselleni sitä nukkumisen tärkeyttä tarpeeksi päähän :-D Mulle on enemmän sääntö kuin poikkeus tulla vähillä unilla kouluun ja aina saakin valittaa siitä, kuinka väsyttää ja on taas nukkunut niin paljon alle suositusten.
Untitled
Panostan bloggaamiseen enemmän ja inspiroidun - Haluaisin niin paljon, että tänä vuonna tämä toteutuisi! Mulle on iso vaikeus yrittää mahduttaa koulua ja bloggaamista yhteen, mutta haluan saada jotenkin tämän homman toimimaan - paremmin kuin edellisinä vuosina. Mulla on ollut viimeaikoina kovasti ideoita blogia kohtaan, mutta viime viikkoinen koeviikko sekoitti taas hieman pakkaa. Kyllä tää tästä, viime kuukausikin meni paremmin kuin vähään aikaan <3 Haluan myös varmistaa loppuvuodesta, että seurailen paljon enemmän blogeja kuin tällä hetkellä ja inspiroidun mahdollisimman paljon kaikesta mitä ympärilläni huomaan.

Blogeihin liittyvän ylimääräisen tavoitteen asetan itselleni myös sen, että kommentoin paljonpaljon enemmän muiden blogeihin, sillä omasta kokemuksestanikin tiedän, kuinka paljon yksi ihana kommentti voi piristää loppupäivää ja kuinka suuren hymyn se kasvoille voi tuoda ♥ 

Olen positiivisempi, nautin tästä vuodesta ja olen onnellinen - Tämä kyllä sijoittuu yhteen tärkeimmistä tavoitteista! Kuten lähes aina, yritän ajatella kaikesta edes jotain positiivista, sillä elämä on niin paljon kivempaa kun keskittyy enemmän niihin parempiin asioihin kuin siihen negatiivisen energian levittämiseen ympärilleen (esimerkiksi valittamalla ihan turhanpäiväisistä jutuista). Yritän tehdä tästä vuodesta mahdollisimman hyvä ja tiedostaa enemmän asioita, mistä mun on syytä olla onnellinen ja nauttia! Tänä vuonna on tulossa hurjasti kivoja juttuja ja haluan nauttia niistä ihan täysillä.

Siinä oli suurimmilta osin mun tavoitteet tälle vuodelle, entä onko sulla jotain tavoitteita/lupauksia tälle vuodelle? Jaa niitä ihmeessä kommenttiboksissa, kuulisin mielelläni!



from Closer to the edge http://ift.tt/20RgLMg
http://ift.tt/1IVaZOF

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti