lauantai 5. joulukuuta 2015

Nou Probleem Loma lähestyy

mukavähänlunta
Viimeisiä viedään! Nimittäin koulupäivät hupenee ja joululoma lähestyy, ei valittamista. Mulle tämä syksy oli aikalailla yhtä vapaapäivää tai tunnin kahden mutkia koulussa, kiitos hyväksilukujen. Tosin on mullakin kiirettä pitänyt, kun ne vapaapäivät olen sitten opiskellut ensi keväältä yhtä kurssia itsenäisesti pois alta. Ja nytkin oon oikeastaan jakanut mun vapaa-ajan ruotsin opiskelun ja Netflixin välillä, ulkoilma tekisi välillä varmaan ihan hyvää..
kollaasirollaasiiiii
Ensimmäinen puolikas lukuvuodesta alkaa siis olla kasaan taputeltu. Me ollaan keskitetty nyt syksyllä nimenomaan uutisiin, kuinka niitä kirjoitetaan lehtiin taikka verkkoon. Käyty läpi tiedonhankintaa, harjoiteltu haastatteluita, tehty omia juttuja ja opittu virheitten kautta, että ei näin. Keväällä puolestaan opinnot taitavat keskittyä enemmän valokuvaukseen ja sitä kautta kuvajournalismiin ja editointiohjelmiin, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Ihan hirrmuisen äkkiä kyllä on mennyt tämä eka puolisko!
pitäiskönimetävaanumeroilla
Mun pitäisi löytää sellainen punainen lankakin tähän bloggaukseen. On tuntunut, ettei ole oikein ollut mitään annettavaa, kun ne nukkaisimmat kollarit jalassa olen päntännyt ruotsin sanoja. Mä itte asiassa tilasin ebayn ihmeellisestä maailmasta apua tähän jatkuvaan pimeyteen, paketin pitäisi tulla jo, alkaa pelottaa kohta, että se on hukkunut matkan varrella..  Josko tuota pienestä lisävalaistuksesta saisi uutta puhtia kuvailla. Mutta enää viimeiset rutistukset opiskeluiden suhteen, joulukin on ihan kohta, kuka muu fiilistelee jo lähestyvää lomaa/joulua? :)

from NOU PROBLEEM http://ift.tt/1lijqzA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti