perjantai 25. joulukuuta 2015

MUN JOULUAATTO

8:20 Herätyskello soi. Makoilen vielä hetken kunnes on pakko mennä vessaan. Sieltä pois päästyäni raaputan kahden joulukalenteriarvan viimeiset luukut. Ei sitä päävoittoa tänäkään vuonna tullut, jäi perinteisesti yhden päästä! Voittoa tuli niinkin huima summa kuin 5 euroa. Sinne meni ne 15 euroa, jotka kalentereista yhteensä maksoin.

8:45 Meen auttamaan äitiä alakertaan lihapullien kanssa. Jes ollaan aikataulusta edellä, vaikka mun lihapullien pyöritys on harmittavan hidasta!

9:10 Aletaan keittää riisipuuroa. Jouluaatto alkaa hyvin jos päivä alkaa riisipuurolla.
kynsiblogi
10:05 Jaetaan ja avataan lahjat. Mä toimin taas perinteisesti "joulupukkina" ja saan kyykkiä kuusen alle metsästäen lahjoja. Oon yllättynyt pakettien määrästä. Niistä paljastui vaikka mitä kivaa, mutta teen niistä ehkä oman postauksen. Siitä lisää myöhemmin!

10:30 Riisipuuro on valmista. Kaapista ei löydy kokonaisia manteleita joten heitetään sekaan yksi rusina, joka "osuu" veljen lautaselle. Heitän puuron päälle kanelia ja sokeria. Niin hyvää!

11:00 Tutkin mun lahjoja vähän lähempää sekä testailen päälleni paria niistä. Käyn näyttämässä  ja kertomassa äidille että hän on taas löytänyt niin kivoja juttuja. Otan lahjoista valokuvat mahdollista postausta varten.
joulupostaus
11:45 Alan laittaa naamaa kuntoon samalla kun telkkarissa pyörii taas Lumiukko. Onko tä ohjelma aina ollut näin surullinen? Ja milloin tämä kakkososa on ilmestynyt?

12:05 Alan pohtimaan vaatteita. Ei nyt mennyt ihan mun ja äidin sopivan sävyn mukaisesti mutta sainpahan jotain päälleni! Punaista ei vaatteista löydy, mutta onneksi varpaankynnet on lakattu tolla joulun värillä.

12:40 Autan äitiä vielä muutamissa jutuissa. Isi on hakemassa pappaa meille ja otetaan sillä välin veljen ja äidin kanssa kuvia sekä nauretaan Snapchatille.
jouluaattoblogi
13:15 Isi ja pappa tulee kotiin. Saan pappalta kirjekuoren jonka avaan innoissani. Lisäksi he tuovat mukanaan mun kummeilta saadun paketin. Siinä on mun ilokseni Hackmanin aterimia jopa 24 kappaletta. Nyt pääsen siis syömään kun joskus muutan pois.

14:05 Mummi ja toinen pappa saapuu. Mummi tuo mukanaan ison kasan ruokaa, mukaan lukien itse tehdyt laatikot. Saan heiltä kirjekuoren sekä paketin, josta paljastuu ihanat, pitkät villasukat.

14:45 Vielä saapuu viimeiset vieraat: äidin sisko sekä hänen perheensä. He ovat ottaneet ihanat hauvansa mukaan. Saan paljon koirapusuja. Oli ikävä.♥
jouluaattoblogi
15:15 Ruoka on valmista! Nyt syömään. Jouluruoka on vaan niin parasta. Onneks sitä saa vielä parin päivän ajan.

16:00 Huhhuh että on masu täynnä. Pitikin syödä taas liikaa... Nyt siirryn hetkeksi lepäämään äidin ja isin sänkyyn, kaverina mulla toimii alempana näkyvä karvapylly. Rapsuttelen häntä ja pelailen samalla uudella puhelimellani.

17:30 Eikä, taas ruokaa! Kahvittelujen aika siis. En pysty syömään paljoa jälkiruokaa sillä oon vieläkin ihan täynnä.

18:00 Tutkin kameraan ilmestyneitä kuvia ja seurustelen sukulaisten kanssa. Millonkohan oon viimeks nauranut näin paljon?
joulupostaus
18:45 Ekat vieraat lähtevät. Heillä on lähes tunnin ajomatka kotiin joten ymmärrän hyvin.

19:00 Mennään perheen sekä pappan kanssa hautausmaalle. Outoa kun ei oo lunta siellä tänä vuonna, kun yleensä on tottunut siihen liukasteluun. Käydään sytyttämässä moni kynttilä ja jatketaan matkaa.

19:30 Meen käymään poikaystävällä moikkaamassa.

20:30 Ajetaan poikaystävän kanssa meille. Vaihdetaan lahjat ja mun paketista paljastui upea Korsin kaulakoru.
jouluaattopostaus
21:00 Jutellaan sukulaisten kanssa ja syödään taas vähän ruokaa. Maha pömpöttää jo siihen malliin että edes viinilasillinen ei meinaa mennä alas.

22:20 Ostin mun poikaystävälleni OnePiecen joten nyt meiltä molemmilta löytyy sellaiset. Testaillaan niitä ja naureskellaan miten pölöiltä näytetään potkupuvuilla

23:10 Viimeiset vieraat lähtee. Muakin alkaa jo väsyttää.
onepiece
23:15 Meen pesemään meikit pois ja laitan silmälasit piilareiden tilalle. Huh, tätä hetkeä on odotettu!

23:35 Haetaan vielä vähän herkkuja ja aletaan katsomaan ohjelmaa Ruutu.fistä.

00:30 Pelataan vielä hetki puhelimilla ja sitten murun kainaloon nukkumaan. Tämä on parasta.


from about my life http://ift.tt/1MzeYRZ
http://ift.tt/1G6NSif

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti