tiistai 1. joulukuuta 2015

Dreams of Paradise Hetki tunnelmoiden

Kuinka tärkeää onkaan pysähtyä päivän askareiden keskellä hetkeksi kuulostelemaan omia fiiliksiään. Miltä minusta tuntuu juuri nyt ja miten voisin tehdä oloni hiukan paremmaksi juuri nyt? Yleensä pienet asiat auttavat. Jokaisella meistä on omat tapansa rentoutua ja jo muutamissa minuuteissa voi saada oman olonsa huomattavasti paremmaksi ja se auttaa myös keskittämään fokusta oikeisiin asioihin. Tällaisia muutaman hetken harjoituksina olen itse käyttänyt mm. silmien sulkemista ja musiikin kuuntelemista, oman kehon lämmön aistimista, ikkunan avaamista, viiden minuutin makoilua, venyttelyä ja sähköpostiini joka arki aamu saapuvan Ajatusten Aamiaisen lukemista. Sen voi tilata kuka tahansa ilmaiseksi sähköpostiin Positiivareilta ja niistä löytyy jokaisesta aina jotakin miettimistä päivään.

Minulla ei ole suklaakalenteria, vaan sen sijaan käyn avaamassa luukkuja netissä. Hetkeksi pysähtyminen, pienen ajatuksen lukeminen ja musiikkipätkän kuunteleminen voi toimia mainiosti yhtenä päivän omista hetkistä. Suosittelen!

kalenteri

Ihanaa joulunodotusta sinulle! ♥



from Dreams of Paradise http://ift.tt/1IzlgR8
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti