lauantai 5. joulukuuta 2015

Dreams of Paradise 2 years ago

Tänään oon ollut hieman joulupukin apulaisena ja varmasti pitkälti samoissa hommissa kuluu tämä viikonloppu - kaikkia ihania jouluaskareita on vaikka millä mitalla!   Pidettiin aamulla joulupussitalkoot ohjauskaverini kanssa ja eilen siivosin huoneeni kirjahyllyjen paperilokerikoita myöten. Seuraavaksi vuorossa olisi joulukorttien askartelua, piparkakkutaikinan valmistamista ja joulutorttujen paistamista. Ihanaa järkätä kaikkia joulujuttuja, tässä tulee niin hyvä fiilis ja tällainen mukava pikku puuhastelu on ihanaa vastapainoa viimeviikkoiselle kokeiden lukemiselle ja jatkuvalle pänttäämiselle.

Olen myös duunaillut blogiin uutta ulkoasua, joka sopii vähän paremmin vuodenaikaan. Hieman on vielä ulkoasun kehittely vaiheessa, joten jos kuvat eivät ihan ole paikallaan tai muuten näyttää hassulta, älkää ihmetelkö. Koitan saada tätäkin valmiimmaksi heti kun vaan ehdin istahtaa pidemmäksi aikaa koneelle. Mitä mieltä olette muuten uudesta bannerista? :)

Nämä asukuvat on tasan kahden vuoden takaa. Muistan vielä elävästi tämän kuvaushetken yhdessä Idan kanssa. Sekä farkut että paita löytyvät yhä vaatekaapista, tosin kummatkin ovat huomattavasti tiukemmat istuvammat kuin ennen. ;)

dg
paita Lindex // farkut Cubus // tennarit Converse // kello Guess // pipo Ginatricot*
*lainattu

Ihanaa päivänjatkoa sinulle!



from Siru I. http://ift.tt/1O9tpxC
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti