tiistai 6. kesäkuuta 2017

Sadepisaroita Niittykukkasilla VIIMEINEN TALVIASU

Tai no, viimeinen ja viimeinen. En taidakaan luvata mitään, sillä puolentoista viikon päästä suuntaan Kuhmoon, jossa oli vielä perjantaina lumi maassa. Katsokaas, tähän tapaan:
Voi siis hyvinkin olla, että talviasuja on luvassa vielä runsaasti..

Nämäkin kuvat on tosiaan otettu pieni ikuisuus sitten, ja meinasin jo jättää nämä julkaisematta. Ainakin Göteborgissa on niin kesäistä (ja helteistäkin saatiin nauttia!) etteivät nämä tuntuneet enää kovin ajankohtaisilta. Kunnes sain perjantaina kuvia Kuhmosta :D Oh well, näähän ovatkin hyvin ajankohtaisia! 

Göteborgiin kuuluu hyvää! Tänään Ruotsissa vietetään kansallispäivää, mikä on siis meillekin kieliharjoittelijoille vapaapäivä. Meitsi vetäisikin sen kunniaksi kevyet 15 tunnin unet, ja skippasin kaikki kivat aktiviteetit, joita oltiin tälle päivälle suunniteltu. Olin eilen täysin aivottomassa tilassa väsymyksen vuoksi, että tämä oli varmasti kyllä ihan minun sekä muiden parhaaksi. Nyt jaksaa tänään loppuillan sekä koko loppuviikon tehdä kaikkea hauskaa!

 Asussa näette jälleen kerran yhden esimerkin mun takin kääntämisestäni. Aluksi en voinut sietää brodeerattuja vaatekappaleita, eivätkä kauluspaidat tai mitkään muutkaan kovin viralliset vaatekappaleet tuntuneet yhtään minulta. Ja kappas vain, takkia käännettiin oikein kunnolla jälleen. Tämä paita sai siskoltani karun tuomion, mutta siitä huolimatta se on päätynyt päälle lukuisia kertoja. Kaikki brodeeraukset eivät vieläkään edes mun silmääni miellytä, ja esimerkiksi brodeeratut farkut jätän suosiolla muille. Tämän paidan kanssa onkin tulossa asukuvia lisää piakkoin! 

paita BikBok
farkut Zara
nilkkurit H&M
käsikoru H&M

Mulla olisi teille postattavaa vaikka kuinka! Päivät täällä ovat olleet hyvin pitkiä, ja veto on ollut todella kaukana poissa suurimman osan ajasta. Eilenkin olin illalla kotona joskus yhdeksän jälkeen, enkä ollut aamun jälkeen päässyt käymään kotona koko päivänä. Siihen päälle uusi ympäristö, uudet tyypit ja överisosiaalisuus, koulutehtävät ja kaikenlainen aktiivisuus.. Ei ole aika käynyt pitkäksi!

Siispä kysynkin teiltä, mistä haluaisitte lukea seuraavaksi? Vaihtoehtoina olisi tällä hetkellä fiilistelykuvia Maltalta, arjen pieniä iloja, kesäisiä asuja, kuulumispostausta Göteborgista... Muitakin ideoita toki saa heittää, toteuttelen niitä kunhan ehdin ja saan nämä miljoonat aiemmat kuvat pois alta! Tosiaan asukuvia olisi jemmassa moneen postaukseen, kuten myös fiilistelykuvia Maltalta. Mitä sinä haluaisit lukea seuraavaksi? 

Nyt suuntaan moikkaamaan ystäviäni, ettei mene koko vapaapäivä hukkaan! Ihanaa viikon jatkoa murut 


from Sadepisaroita niitynkukkasilla http://ift.tt/2sP7jNR
http://ift.tt/1cNHAMY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti