Tjoo'o, pitikin mennä leukailemaan siitä miesflunssasta! Täällä kävikin nyt niin, että sekä minä että mies kaaduimme sairastupailemaan ihan kunnolla. Muistaakseni emme ole koskaan aiemmin sairastaneet mitään tauteja samaan aikaan. No, kerta se on ensimmäinenkin ja onhan tämä ihan hauskaa makoilla porukalla ja käydä vuorotellen nessupaketilla. Armas on maailman huomaavaisin koira, joten sekin on osannut ottaa nyt lunkisti.
Flunssa taisi napsahtaa meille lopullisesti lauantain raksailujen myötä: starttasimme kotoa jo ennen aamuseitsemää ja takaisin palasimme vasta sunnuntain puolella. Minä ja Armas kotiuduimme aamuyöllä kahden maissa ja mies tuli sähkömiehemme kyydillä vielä myöhemmin, puoli viiden jälkeen. Että jep, reilusti meni yötöiden puolelle, mutta kylläpä tuli edistystäkin aikaan! Mökki on nyt viimeisiä viilailuja vaille sähköistetty, jeij. :) Ajattelin, että olisin käynyt eilen tai tänään siellä kuvailemassa aikaansaannoksia, mutta ei tässä olotilassa jaksa nyt muuta kuin löhötä, lukea lehtiä ja äpöstellä. Ajatustyötä yritin tehdä taloon tulevien kodinkoneiden osalta, mutta ei siitäkään tullut yhtään mitään. Ollaan nyt sitten vaan!
Onneksi tässä ei ole akuutteja aikataulupaineita niskassa. Siis mitään sellaista hommaa, joka pitäisi tehä nyt ihan heti. Kunhan toinnutaan, tehdään raksalle LVI-hankintoja ja mennään taas ihmettelemään keittiön kasaamista.
Hymyjä!
from Deko 133 http://ift.tt/2qZ0SGR
http://ift.tt/1FmgaEW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti