Nyt se tuli, lomamoodi! Huomasin eilen, etten enää jatkuvasti pyörittele koulumaailman työasioita mielessä. Huh, eihän tuohon mennytkään kuin kolme viikkoa. En tiedä, olisiko tätä oloa vieläkään jos en olisi pakottanut itseäni pysymään kotiympyröissä Iisalmessa, ilman raksaa ja asioiden perässä juoksemista. Tuskin, joten hyvä että ymmärsin ennen juhannusta pysähtyä.
Kotona päivät ovat kuluneet tietynlaisen kaavan mukaan. Mies on vielä aamuisin herännyt töihin ja me olemme jääneet Armaksen kanssa loikoilemaan. Keitetty aamukahvit ja syöty aamupalat kymmenen maissa. Odoteltu mies ruokatauolle käymään ja ruvettu sitten tuumimaan päivän agendaa. Viime viikolla ohjelmassa oli pihanlaittoa ja sisäraikkouksia, tällä viikolla päivät ovat kuluneet kirppiskamppeita kasatessa ja hinnoitellessa sekä pikkuisen grafiikkahommia tehden. Tunnin-pari olen aina kerrallaan hommaillut, sitten on pidetty Armaksen kanssa ulkona leikkitauko. Heitelty frisbeetä, palloa ja narulelua. Iltapäivällä miehen kotiutuessa on pidetty yhteinen kahvihetki ja ilta puuhasteltu sitten samassa seurassa. Lenkillä on käyty aina iltaisin sitten, kun lähitienoo on jo hiljentynyt. Päivärytmi on kiepsahtanut taas ylösalaisin kuten aiempinakin kesinä ja iltaisin alan suunnitella nukkumista vasta aamuyön pikkutunteina.
Nämä kuvat napsin kahtena eri päivänä leikkitauoillamme. Meinasi olla pikkuisen haastetta juosta auringonpilkahdusten perässä, että saisin näihin valonhäivähdystä. Tällaisen pihan me sitten vähän reilun kuukauden päästä jätämme taaksemme. Ei tämä suinkaan täydellinen ole, mutta kuitenkin itse tehty, yhteneväinen ja kiva kokonaisuus. Mukavasti ovat kasvit rehevöityneet vuosien saatossa. Haaveilen vielä heinäkuun osalta lämpimistä päivistä, jotta pääsisimme edes pikkuisen tsillailemaan pergolassa - nyt ei olla kelien ja kiireiden vuoksi päästy kertaakaan sinne edes kahvittelemaan!
Vaikka emme ole konkreettisesti nyt raksailleet, on työmaa tietenkin ollut puheissa ja ajatuksissa. Tilasimme muun muassa viimeisiä mökkihankintoja, kuten kiukaan suojaseinät. Olemme myös tuumineet pohjatöiden jatkamisen aikataulutusta sekä miettineet vähän lauteidenkin ideaa.
Tänä aamuna kävin Rautavaaralla pikakiekan ja kävelin tonttimaan metsurin kanssa läpi. Ohjeistin myös samalla äidin putkimiehelle kaveriksi - tämä aloittikin hommat juuri tänään, kun minulla oli sen kehvelin kirppispöydän laitto, muussa tapauksessa olisin ollut itse putkaria vastassa. No, onneksi apujoukot ovat tällä kertaa paljon lähempänä kuin edellisen kerran raksaillessa.
Ja mitä tulee apujoukkoihin, niin voi juku. Arvatkaapa, mitä vanhempani ovat tehneet! No niitä mökin listoja! Pikkuisenko helpottaa tuollainen apurutistus! ♥ Uhkaavasti alkaa näyttää siltä, että se valmistuu sittenkin. :') Onnea härnätäkseni hankin meille mökille jo uudet patjat, josko päästäisiin pian kokeilemaan yöpymistä... (*koputus puuhun*)
Tänään käyn raksan tiimoilta vielä rautakauppa-asioilla pikkubroidin kanssa, poju saa kyyditä muutamat listat täältä kaupungista mökille - ainakin saunan oven listat olivat vielä unohtuneet edellisistä laskuista.
Sitten pitäisi jatkaa kaappien läpikäymistä. Muutto tuntui vielä äsken todella kaukaiselta jutulta, mutta olemme viimein heräilleet asian kanssa. Eihän siihen oikeasti enää kauaa ole. Kun saisi pakattua kaikki kaappitavarat niin järkevästi, että ne mahtuisivat hyvin mökin parvelle säilöön. Isompien kalusteiden logistiikka ja säilytys on vielä kysymysmerkkinä ilmassa, mutta luulen että pala palalta saadaan niitäkin sitten siirrettyä väliaikaisiin paikkoihin.
Kaiken ohessa pitäisi muistaa olla kuten Armas tuossa viimeisessä kuvassa, kölliä vaan ja nauttia olosta.
Sillä kesä on nyt.
from Deko 133 http://ift.tt/2sZSEAF
http://ift.tt/1FmgaEW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti