lauantai 10. kesäkuuta 2017

Dreams of Paradise JUHLA-ASU HOUSUILLA



Heips ja terveiset Juvalta! Mulla ja poikaystävällä sattui olemaan vapaa viikonloppu samaan aikaan ja niinpä lähdettiin ajelemaan perjantai-iltana töiden jälkeen maalle laittamaan paikkoja kesäkuntoon. Tämä päivä onkin mennyt täydessä työntouhussa ja aamu kymmenestä ilta kahdeksaan ollaan painettu duunia ja nyt onkin aika rauhoittua, käydä saunassa ja syödä hyvät iltapalat. Seuraavan kerran kun tänä kesänä tullaan mökille, saadaan varmaan sitten lomailla tämänkin kerran edestä, vaikka kyllähän tähän mökkeilyyn aina jonkin verran töitä kuuluu. On se vaan niin ihanaa välillä lähteä pois kaupungista ja vaihtaa maisemaa, sekä viettää päivää oman fiiliksen eikä kellon mukaan. Pari kertaa tuli jossakin välissä kaivettua kännykkä esiin, mutta senkin selaaminen on jäänyt ihan minimiin.

Olisi varmaan surkuhupaisaa ottaa kuvia meitsin mökkilookista, mutta tällä kertaa säästän teidät siltä ja esittelen sen sijaan viikon takaisen asun kaverini yo-juhlista. Teki mieli pukeutua johonkin tyylikkääseen ja naiselliseen, mutta samalla sopivan rentoon asuun, jossa olisi mahdollisimman mukava olla. Niinpä perinteisen mekon sijaan päälle valikoitui Facebook-kirppikseltä ostetut siistit housut ja liian kauan vaatekaapin uumenissa pölyttynyt Marimekon paita. Omasta mielestäni kaunis laukku, korut ja korkokengät tekivät loppusilauksen asuun ja siitä tuli kuin tulikin huoliteltu ja juhlava.


  Marimekko toppi
BikBok housut
Laukku ja korut lainattu äidiltä <3


Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle! <3


from Siru I. http://ift.tt/2spj9Sr
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti