Yksi pojista tuli käytävällä tanssimaan Seems Liken kuvioita eteeni ja tuli varmistamaan minulta, menihän kaikki varmasti putkeen.
Mummuni kertoi viikko sitten, kuinka hän oli juuri kuumeisesti pohtinut, millä junalla hän tulisi tansseja katsomaan. Ainakin tuntia aiemmin pitää olla, tai sitä edellisellä. Ehkä sitäkin edellisellä?
Omat tanssini on tanssittu aikalailla tasan viikon kuluttua. Viikon?! Vastahan me olimme seiskaluokkalaisia ja ihailimme koulussamme esiintyviä lukiolaisia, jotka olivat oikeita aikuisia. Silloin vanhat olivat oikeasti vanhoja, ei siellä ollut poikia ja tyttöjä, vaan oikeita miehiä ja naisia. Tänä vuonna en näe tanssimassa kuin vain pelkkiä tyttöjä ja poikia hieman hienommissa vaatteissa. Missä ne miehet ja naiset ovat? Vanhoista osa on täysi-ikäisiä ja loput täyttävät pian. Miksei minusta tunnu silti yhtään sen aikuisemmalta tai viisaammalta, kuin silloin seiskaluokkalaisena? Miksen tiedä vieläkään, mitä elämältäni haluan? Miksi tunnen itseni pikkutytöksi siitä huolimatta, että ylläni on upea mekko kauniine yksityiskohtineen?
Toki olen kypsynyt paljon seiskaluokkalaisesta ja hyvä niin, mutta aikuiseksi en itseäni siltikään tunne. Outo ajatus, että vuoden päästä on aika osallistua ylppäreihin ja siitä eteenpäin elämä on yhä enemmän omalla vastuulla. Tähän mennessä polkuni on ollut itsestään selvä, sillä olin aina tiennyt jatkavani peruskoulun jälkeen lukioon. Mutta mitä sitten kun tämä kaikki loppuu? Entä jos mieleni on yhtä tyhjä lukion päättyessä kuin nyt? Onneksi minulla on liuta itseäni vanhempia roolimalleja. Heiltä olen oppinut käytännössä sen, miten elämässä voi aina ottaa uuden suunnan. Lukion päättyminen ei tarkoita välttämättä opiskelujen aloittamista, vaan voi pitää välivuotta ja tehdä duunia miettiessä mihin päin sitä jatkaisi. Tai sitten muutaman vuoden opiskelujen jälkeen voi vaihtaa mielekkäämmälle alalle. Kaikki on mahdollista ja mikään ei ole kiveen hakattua. Aina voi muuttaa mieltänsä ja suunnata kohti sen hetkisiä unelmiaan. Sitähän se elämä on: kokemusten myötä arvot muuttuvat ja askel askeleelta kuljetaan kohti sitä parasta mahdollista versiota itsestään ja elämästään. Tuskin meistä ikinä tulee valmiita ja hyvä niin. Jos kaikki unelmat olisi saavutettu, mistä sitä sitten unelmoisi?
Viikon päästä tanssitaan, ja siitä tulee muuten hienoa!
Ihanaa viikonloppua sinulle! ♥
from Siru I. http://ift.tt/1Qwwn0v
http://ift.tt/1QUkjqj
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti