lauantai 19. joulukuuta 2015

IN & OUT OMISTA TAVAROISTA

Hitsit kun en muista kenen blogista bongasin postauksen, jossa hän esitteli omien tavaroidensa In ja Out jutut. Se kenen blogiin kommentoin samantapaiseen postaukseen, ilmianna itsesi! :-D Mun mielestä idea oli tosi kiva, hieman vaihtelua näihin perinteisiin in&out postauksiin. Nämä on siis ihan mun omia mielipiteitä ja ymmärrän jos teidän mielipiteenne poikkeaa omastani. Mun mielestä tätä postausta oli kiva keksiä ja ideoida, joten saatan tehdä jotain samantapaista jatkossakin.
inoutblogi (7)inoutblogi (3)
Pitkät neuletakit on tällä hetkellä mun mielestä ehdottomasti in! Ostin juuri toisen ja en malta oottaa millon pääsen käyttämään sitä. Pitkä neuletakki oikein yhdistettynä tekee tavallisestakin asusta hieman kiinnostavamman. Ainoan miinuksen nämä neuleet saavat siitä, että ne on vaikea pukea takin alle. Pitäis olla takki nilkkoihin asti että vois pukea. :-( Onneks takin voi jättää esimerkiksi shoppailureissulla autoon.
inoutblogi (2)
Turtleneck neuleet ovat mun hypetyslistalla tällä hetkellä. Kaulahuivin voi jättää kotiin hyvillä mielin jos päältä löytyy korkeakauluksinen, lämmin neule. Keltaoranssi neule on Lindexiltä ostettu ja on kyllä ollut kovassa käytössä. Sopii täydellisesti mustien nahkahousujen kanssa. Laivastonsininen neule on napattu H&Mn alenurkasta huiman alennuksen kera! 
inoutblogi (4)
Pikkulaukut ovat olleet mun suosiossa jo tovin. Menee kätevästi niin shoppailu- kuin baarireissullakin. Ted Bakerin pikkulaukku on ollut eniten käytössä, ja näin tulee varrmaan jatkossakin olemaan! Pienestä koostaan huolimatta tämä laukku kantaa sisällään yllättävän paljon tavaraa. Koko lompakkokin mahtuu tämän sisälle. En yleensä kanna paljoakaan ylimääräistä tavaraa mukana. Yleensä laukusta löytyy lompakko (tai korttikotelo), puhelin, avaimet, huulirasva sekä ihon kiiltoa poistavia lappusia.
inoutblogi (8)inoutblogi (6)
Pinkkiä kynsilakkaa en oo käyttänyt pitkään pitkään aikaan. Tykkään tällä hetkellä enemmän neutraalimman värisistä kynsistä, tai sitten glitteriä sisältävistä kynsistä itselläni. Vaaleanpunainen lakka sen sijaan on ollut ahkerassa käytössä! Sen lisäksi oon käyttänyt beigeä, mustaa, valkoista sekä vaalean ruskeeta.
inoutblogi (5)
Paljetit vaatteissa ei oo yhtään mun juttu. Kimalletta kyllä saa olla, mutta paljetteja en osaa käyttää. Viime jouluna mulla oli paljettia päällä, mutta sen jälkeen enkä varmaan sitä ennenkään ole niitä päälleni laittanut. Postauksen viime vuoden joulusta pääsette lukemaan tästä.
inoutblogi (1)-2
Överisuuret puhelimen kuoret ovat kyllä niin epäkäytännöllisiä. Oon tilannut nämä kuoret eBaysta joskus ikuisuus sitten, enkä oo käyttänyt näitä kauheesti. Toki nämä kuoret on söpöt, mutta niin hankala käyttää. 

Mitä piditte in&out postauksesta? Onko teillä kenties samoja mielipiteitä?


from about my life http://ift.tt/1QwOWqy
http://ift.tt/1G6NSif

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti