perjantai 4. joulukuuta 2015

Deko 133 DIY: Sementtilaatta (+jouluhöpinää)

Huhhuijakaa! Niinpä on taas yksi viikko taputeltu työtuntien puolesta. Melkoinen tohinaviikko onkin koululla kyllä taas ollut; minuuttiaikatauluja, juoksemista ja palavereita. Onneksi sentään iltaisin on saanut kotona vaipua paremmin sohvannurkkaan kuin aiemmin. Öisin tosin on oltu unissa työmaalla, mutta se taitaa olla melko tavallista tähän aikaan vuodesta. 

Joulufiilis on tällä viikolla kasvanut, sillä laittelin viime perjantaina luokkaani useammat jouluvalot, tonttuja ja joulukuusen. Viikolla ollaan lasten kanssa kuunneltu netistä Jouluradiota nonstoppina ja aherrettu tunnelmavaloissa. Ollaan myös päivittäin katsottu Tonttu Toljanterin joulukalenterijakso vuodelta 2007 ja jännitetty, miten käy joulumuorin unipöpön ja tuoko tonttu kirjeitä meidän kuusemme alle. Ette arvaakaan, miten ilahduttavaa tällaisesta jouluintoilijasta on päivittäin kuulla, kun pikkuoppilaat kertovat vakavalla naamalla tonttuhavainnoistaan: niitä sitten yhdessä analysoidaan ja muistutetaan toinen toisiamme kilttinä olemisesta. Omalla vastuullani on myös Lucia-esityksen ja pikkujouludiscojen järjestäminen ensi perjantaiksi, joten virtaa tarvitaan edelleen. Ja ai niin, pitikös ne arvioinnitkin tehdä? *<|;)

Kotona pyrkimyksenäni on aloittaa joulusiivoukset tänä viikonloppuna. Varmaan pitää startata ikkunanvälysten siivoamisesta, jotta saan kiinnitettyä joulutähdet paikoilleen. Mutta niistä myöhemmin, nyt muutama sananen itse postausaiheesta. Muistanette ehkä, kun aiemmin syksyllä kerroin viettäneeni DIY-viikonloppua. Silloin lähti yksi jos toinenkin projekti liikkeelle, ja tässä on niistä yhden lopputulos: itse tehty sementtilaatta. Tein laattoja useamman kappaleen, joista osan myin viimelauantaisissa myyjäisissä. Onneksi muutama jäi kotiinkin. Laattoja maalasin käänteisillä väreillä: valkoisia rasteja mustalle pohjalle ja mustia rasteja valkoiselle pohjalle. Näissä kuvissa pollastelee mustapohjaiseksi tehty versio. Laattojen valamista varten tein puisia kehikoita. Niissä tekeleet saivat kulua noin viikon. Ennen maalaamista pinta ja reunukset piti vielä tasoitella ja hioa sileämmäksi - siinä hommassa meinasi kyllä mennä into ja usko, mutta valmista tuli kuitenkin. Maalausaiheen kanssa painiskelin useamman viikon, kun en osannut päättää, millä teemalla lähtisin pintaa tuhertamaan. Olin jo päättänyt kuvioida pintaan hyöhenpinnan jäljitelmää, kunnes kaksi yötä ennen myyjäisiä totesin, että kyllä ne vaan tällaiset suditut rastit on enemmän meikäläistä.

Laatta on pinta-alaltaan 20x20 ja sen paksuus on noin puolitoista senttiä. Itse näen sillä selkeästi kolmen käyttötarkoituksen kärjen: kaunistuksena sisustuksessa, tarjoilualustana ruokapöydän kulhoille ja muille astioille sekä alusena kynttilöille.

Tänä iltana aion tehdä tontunpuuhia lahjalistan merkeissä. Ehkä lasken kahvikupposen tuohon laatalle. Listaan joka vuosi etukäteen paperille ylös, mitä aion itse kullekin hankkia pakettiin. Hommaa helpottaa ihanasti se, että meillä on lähimmäisten kanssa tapana tehdä omat lahjatoivelistat muille vinkiksi. Jokainen saa varmasti juuri niitä lahjoja, joita toivoo ja jotka ovat mieleisiä. Huomenna on varmasti muutama muukin liikenteessä, mutta haluaisin käydä Kuopiossa tekemässä perusteellisen lahjastartin. Tavallisesti olen aloittanut lahjaostokset jo lokakuun puolella, mutta viime vuosina tuo ajankohta on venynyt ja venynyt. Vaikka todellisuudessa nyt on hyvä aika startille, tunnen olevan jäljessä omasta aikataulustani... No, jospa huomisiltana tilanne olisi jo toinen ja saisin paketoida lahjapinoa korkeammaksi!

Millä mallilla teidän lahjahankintanne ovat? Liittyykö niihin perinteitä ja toistuvia tapoja?
Kivaa viikonloppua!




from Deko 133 http://ift.tt/1OKzaEG
http://ift.tt/1FmgaEW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti