sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Taru's Collection Tampere, Valkeakoski - 12 Kaupunkia

On taas aika palata kesän kaupunkikierrokseen!
Kertauksen vuoksi: kiersin 12 kaupunkia kahdentoista kesälomaviikon aikana Suomesta, ihan omakustanteisesti ja huvin vuoksi. Joissakin kaupungeissa kävin useampaankin otteeseen ja joissakin pyörähdin ihan päiväseltään kaveria moikkaamassa. Joku ehtikin jo edellisen postauksen jälkeen hätäillä, etten avaisi kesän reissuja teille sen enempää - nou hätä! Tottakai pureudumme täällä blogin puolella enemmän tai vähemmän syvällisesti reissuihini ja kokemuksiini kaupungeista.

jouP6070142

Tampere ei ollut minulle uusi tuttavuus.
Tai tavallaan oli, koska vasta keväällä kävin ensimmäistä kertaa muuallakin kuin Särkänniemessä. Tänä kesänä kävin Tampereella useampaankin otteeseen, kolmisen kertaa kesäkuun alusta laskien - jos en nyt kovin pahasti valehtele. Ostin nyt syksylle ja talvelle VR:n kymmenen kerran sarjaliput Kuopio-Tampere välille, eli mitä ilmeisimmin tätä blondia savolaistyttöä tulee näkemään vielä ennen jouluakin Tampereen kaduilla.

Tampereen ensimmäinen reissu vei minut Särkänniemeen.
Meinasin jo kirjoittaa viime kerrasta olleen monta vuotta, mutta kävinhän minä Särkänniemessä keväällä SärkänMärkä-opiskelijabailuissa. Tällä kertaa en viilettänyt pinkit haalarit jalassa Särkänniemessä ja kävin useammassakin kuin kahdessa laitteessa. Matkaseurana minulla oli tuolla reissulla Kata, jonka kanssa yövyimme Sokos Hotel Torni Tampereessa. Olimme reissussa yhden yön ja eksyttiin hieman juhlimaankin. Särkänniemestä jäi osittain sen takia hurjimmat laitteet välistä, tosin nyt kun ajattelenkin pyöriviä laitteita niin meinaa tulla paha olo ihan ilman juhlintaakin. Reissuumme sisältyi pienen juhlimisen ja Särkänniemen lisäksi myös shoppailua sekä herkuttelua.

jouP6070114

Toisella reissulla yövyin samaisessa hotellissa.
Tuo Torni on kyllä ehdottomasti parhain hotelli, missä tänä kesänä olen yöpynyt. Näköalat huoneista olivat aivan täydelliset, aamiainen oli runsas ja palvelu muutenkin loistavaa. Alakerran ravintolasta sai oikein hyvää ruokaa ja yläkerran baarissa kahvikin maistui paremmalta kuin normaalisti. Maisemalla saattoi olla vaikutusta asiaan aika paljonkin. Jos siis haluat yöpyä tyylillä, suosittelisin Tornia. Itse ainakin rakastuin, sängyssäkin oli kolme tyynyä vain minulle ♥

tre1

Kolmas reissu piti Tampereen lisäksi sisällään myös käynnin Valkeakoskella.
Olin auttamassa ystävääni muutossa loman lopussa ja sunnuntaina ennen junaan lähtöä päätettiin käydä katsomassa, mitä Valkeakoskelta löytyy. Noh, eihän sieltä nyt ihan hirveästi mitään löytynyt, mutta nätiltä paikalta sekin vaikutti. Tosin, ei mikään pieni kaupunki ole sunnuntaisin kovinkaan vilkas. Löydettiin kuintenkin yksi kivalta vaikuttava ravintola, Sauna, jossa juotiin iltapäivälimpparit ennen paluumatkaa. Paluumatkalla käytiin pyörähtämässä Ideaparkissa, jossa sitten syötiin ja testailtiin huvinvuoksi sohvia yläkerran huonekalutaivaassa. Tiedättekö, kuinka kamalaa on mennä huonekaluliikkeeseen tietäen, ettei tarvitse mitään ja jokaisen sohvan voisi kuvitella omaan kuvitteelliseen ja jättimäiseen olohuoneeseen? So unfair.

IMG_20160821_192513tre2

Missä suosittelisin käymään ja missä suosittelisin syömään?
Ryhdyin jo kokoamaan tähän listaa omista suosikkipaikoistani, mutta tästä postauksesta olisi tullut aivan liian pitkä. Täytyy toteuttaa ainakin Tampereen osalta erillinen postaus sekä ravintoloista että käymisen arvoisista paikoista. Eipähän ainakaan tule tylsää ja tekemisen puutetta, kun niitä kirjoittelen! Vaikka nämä kaupunkipostaukset sisältävät linkkejä, ne eivät ole mainoksia vaan ihan vinkkejä teille minulta. Itse ainakin tykkään siitä, että pääsen yhdellä klikkauksella tutustumaan toisen suosittelemaan paikkaan.


Reissasitteko te kesällä Tampereen suunnilla? :)


from Taru's Collection http://ift.tt/2cvANgo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti