keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Dreams of Paradise RAKKAUDESTA

juna

Useimmiten mulla riittää juttua ihan riittämiin, mutta tämän tekstin aloittaminen on ollut hankalaa. Meinasin jo hetken lykätä tämän postauksen kirjoittamisen suosiolla johonkin toiseen päivään, mutta yleensä just tällaisin kertoina kun tekstiä ei meinaa tulla ulos, se tarkoittaa että mulla tosiaan on jotakin sanottavaa. Monesti niitä kaiken tärkeimpiä asioita on kuitenkin hankala pukea sanoiksi.

Olen pitänyt blogini linjana sen, että vaikka aika avoimesti jaan täällä tuntemuksiani ja mietteitäni omasta elämästäni ja maailman menosta, en ole puhunut ihmissuhteistani pintaraapaisua enempää. Ihmissuhteet ovat kuitenkin asia, joka ymmärrettävästi vaikuttaa erittäin paljon elämään ja tietysti sinne ruudun toiselle puolelle on varmastikin heijastunut ainakin jossain määrin se, kenen kanssa olen viettänyt aikaani. Kuten sanottu, erosin pidemmästä parisuhteesta keväällä jättäen taakse paljon tuttua ja turvallista. Sain jopa muutamilta teiltä lukijoilta viestiä siitä, miten harmi on että olen eronnut, sillä olimme niin hyvä pari.

portaat
asukuvat2

Tänään vietin reilun tunnin aikaa koneella vanhoja kuvia selaillen. Siellä oli niin paljon hyviä muistoja ja hauskoja hetkiä. Tuli lämmin fiilis. Mutta silti kuitenkin samalla tajusin, että ne ajat ovat ohi. Olen muuttunut, kasvanut ihmisenä ja haluan erilaisia asioita kuin vuosi tai kaksi sitten.

Uskon, että jokainen meille tähän elämään tupsahtanut ihminen on jollakin tavalla meille tarkoitettu. Mikään ihmissuhde ei ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan jokaisesta voi oppia jotakin. Oli sitten kyse ystävyydestä, ihastumisesta, rakkaudesta tai jostakin siltä väliltä, kaikella sillä on joku paikkansa tässä isossa kokonaisuudessa. Aina oppii jotakin uutta toisesta ihmisestä, itsestään tai siitä millainen haluaa olla. Sitähän elämä on, jatkuvaa kokemusten kartuttamista, asioiden havainnoimista, uuden oppimista ja kasvamista. Välillä pitää mennä kunnolla eteenpäin nähdäkseen selkeästi sen, minkä on jättänyt taakse aiemmin, jopa monia vuosia sitten.

details
conssit

Elämä osaa yllättää. Toisena iltana kaikki on ihan tavallista, mutta sitten seuraavana päivänä asiat ovat muuttuneet peruuttamattomasti. Se, otammeko muutoksen vastaan uhkana vai mahdollisuutena, on kiinni meistä itsestämme.

Tiedättekö sen tunteen, kun olette etsineet omaa paikkaanne kaiken sen sekavuuden keskeltä? Asiat tuntuvat etenevän yhtä syöttöä niin, että välillä tuntuu katselevan ulkopuolisena, kuin joku muu eläisi elämääsi puolestasi. Sitten yhtäkkiä jotakin tapahtuu. Aika pysähtyy. Kaikella sekavalla on ollut kuitenkin joku piilevä tarkoitus. Aiemmin ajatus tuntui utopistiselta, mutta kun se osuu omalle kohdalle tajuaa, että kaikki tiet ovat väistämättä johtaneet tähän hetkeen.

Siitä hetkestä lähtien kaikki rakkauslaulut ovat kertoneet sinusta.

asukuvat
Seppälä takki
Adidas legginssit & lippis
Converse tennarit


from Siru I. http://ift.tt/2dbWHpB
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti