Urheilusta puhuttaessa hehkutetaan usein sitä hyvää fiilistä, jonka treeni saa aikaan koko kropassa. Toiset kertovat saavansa mielettömiä kiksejä jo suorituksen aikana ja toiset vannovat treenin jälkeisen hyvän olon nimeen. Ei ihme, että tämän hehkutuksen keskellä on välillä vaikea ymmärtää itseään. Miksi minä en motivoidu? Miksi lenkki ei tuntunut hyvältä? Miksi kesken treeniä alkoi taas itkettää? Eikö näitä superihmisiä koskaan ärsytä lähteä lenkille sateeseen? Eikö kotisohva houkuttelisi heitäkin enemmän pitkän päivän jälkeen, kuin salille lähteminen?
Urheilu ei ole aina ihanaa. Jos väittäisin aina nauttivani jokaisesta toistosta, askeleesta tai metristä, valehtelisin. Välillä treenit eivät vain yksinkertaisesti suju. Sellaisina hetkinä sitä alkaa helposti esittämään itselleen liian vaikeita kysymyksiä ja etsimään ehkä liiankin hanakasti mahdollisia syyllisiä nykyiseen olotilaan. Usein miten asioilla on kuitenkin tapana järjestyä omalla painollaan ja itsensä syyttelyn sijaan tulisi keskittyä jatkamaan eteenpäin.
On normaalia, että välillä tulee niitä kausia, jolloin mikään ei suju. On normaalia olla haluamatta mennä lenkille. On normaalia tuntea itsensä epämotivoituneeksi ja epävarmaksi. On normaalia tuntea olonsa hiukan sairaaksi treenatessaan, luovuttaa puolivälissä ja syödä huonoa ruokaa. Kaikki tämä ei kuitenkaan ole vain sitä, mitä SINä teet ja mistä SINÄ huolehdit. Me KAIKKI tunnemme niin joskus ja se on ihan normaalia. Meillä kaikilla on niitä hetkiä.
Olennaista ei ole se, jätätkö treenit väliin vaiko et. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos syöt huonoa ruokaa, tunnet olosi epämotivoituneeksi tai epäliikunnalliseksi. Yksi treeni, päivä tai viikko sinne tänne. Sillä ON väliä, että et lannistu. Että kaikesta huolimatta kokoat itsesi kun olet valmis ja jatkat.
Tsemppiä! ♥
from Siru I. http://ift.tt/1QYdHwB
http://ift.tt/1QUkjqj
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti