Urheilija: Hänellä on perus tanssitaito hyvin hanskassa, mutta hän ei turhia fiilistele. Valssissa musiikin nyanssien kuuntelu ja huoliteltu askellus ovat turhia sivuseikkoja, sillä pääasia on kiertää lava mahdollisimman monta kertaa (kolme ja puoli on ehdoton minimi) ympäri yhden biisin aikana.
Prinssi: Hänen kanssa tuntee olonsa väistämättä prinsessaksi. Hän vie kuin unelma ja hänen kanssaan toivoisi kappaleen jatkuvan ikuisesti. Valitettavasti moni muukin on huomannut hänen erinomaisuutensa ja naistenhaulla on turha edes kuvitella ehtivänsä hänen luokseen ennen muita.
Selostaja: Hän on selvästi katsonut liikaa urheilua. Hänen kanssaan on vaikea kuulla edes omia ajatuksiaan, sillä hän on jatkuvasti äänessä kertoen siitä, kuinka haastavaa on väistellä toisia tanssijoita ja ennakoida heidän aikeitaan. Hän keskittyy tanssia enemmän selostamiseen ja keskittää kaiken energiansa törmäyksien estämiseen.
Vakkari: Hän on erinomainen tanssija ja hänet on helppo houkutella hakemaan itseään ottamalla katsekontaktin. Häntä on turvallista ja miellyttävä hakea naistenhaulla. Hänen kanssaan tanssi sujuu kitkattomasti ja ulkopuolisen silmin voisi vaikuttaa siltä, että tuntisimme paremminkin.
Takertuja: Hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä selkeitä vihjeitä siitä, että haku ei ole toivottua ja tulee siitä huolimatta hakemaan yhä uudestaan ja uudestaan.
Naurattaja: Hänen mottonsa on "ihan sama vaikka menisi kuinka vituiksi tahansa, kunhan hymyilee vaan!". Hänen kanssaan tanssiminen ei ole ehkä tanssillisesti parhaimmasta päästä, mutta hänen kanssaan on aivan älyttömän hauskaa ja naurua riittää.
Naurattaja: Hänen mottonsa on "ihan sama vaikka menisi kuinka vituiksi tahansa, kunhan hymyilee vaan!". Hänen kanssaan tanssiminen ei ole ehkä tanssillisesti parhaimmasta päästä, mutta hänen kanssaan on aivan älyttömän hauskaa ja naurua riittää.
Kurssilainen: Hän on juuri käynyt tanssikurssin ja kokeilee ensimmäisiä kertoja oppimiaan taitoja. Hänen vientinsä on lähinnä suullista ja hänen kanssaan pitää varautua sellaisiin kommentteihin kuten "tanssitaan nyt se yks salsakuvio". Siis mikä?!
Takarivin mies: Hän ei ole miestenhaun aikaan siellä missä muut, vaan hänen (ei enää niin) salaiseen taktiikkaansa kuuluu mitä ilmeisimmin tanssikavereiden valitseminen takaa päin. Hänet saattaa löytää tanssimasta varsinaisen lattian sijasta mitä kummallisimmista paikoista narikan ja kahvion välillä - hän kehtaa erottua joukosta sillä hän on loistava tassittaja. Harmi vain, että häntä on vaikea löytää naistenhaulla.
Lavatanssivuoteni on alkanut hienosti. Tavoitteeni oli tutustua lavatanssimaailmaan paremmin ja konkreettisena tavoitteena oli käydä tansseissa vähintään kerran kuussa. Olen käynyt tansseissa tämän vuoden aikana kuusi kertaa, mikä kertoo siitä että olen todellakin viihtynyt! Bändeistä suosin Hurmaa ja Sinitaivasta, sillä heidän perässään kulkee ehkä hiukan keskimääräistä nuorempaa porukkaa (erityisesti ensimmäisenä mainitun) ja luonnollisesti tanssiminen on hauskempaa oman ikäluokan kanssa. Seuraava täsmäiskuni on aprillipäivä & Ruusulinna, mutta saa nähdä päädynkö jo sitä ennen tulevina pääsiäispyhinä tansseihin. Kovasti jo tanssijalkaa vipattaa, ja kellohamekin odottaa malttamattomana henkarilla että pääsisi taas pyörähtelemään. Innokkaat tanssikaverit ottakaa yhteyttä. ;)
from Siru I. http://ift.tt/1Pte9vx
http://ift.tt/1QUkjqj
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti