lauantai 26. maaliskuuta 2016

Sadepisaroita Niittykukkasilla BLOGGAAJAILTA MARIMEKOLLA

Postaus Marimekon bloggaajaillasta on viivästynyt niin pahasti, että harkitsin jo jättäväni postauksen kokonaan tekemättä. Mutta ilta oli kuitenkin niin kiinnostava, sekä sain räpsittyä muutamia kuvia, että ajattelin laittaa nämä tänne teidänkin nähtäville pienen kuvauksen kera!

Kokoonnuttiin siis muiden bloggaajien ja seuralaisten kera Joensuun Marimekon liikkeelle ihailemaan tämän kevään ja kesän uutuuksia. Kevät- ja kesämuodin tuulahduksia pääsimme ihailemaan muotinäytöksessä, jossa mallit pyörähtelivät meidän edessämme mallistoa esitellen. Itse ihastuin varsinkin beigeen trenssiin, josta näettekin kuvan hieman ylempänä. Juuri beige trenssi onkin myös itselläni kovassa etsinnässä kevääksi ja kesäksi, ja sen takia kiinnitinkin trenssiin erityisesti huomiota. Lisäksi yllätyin kovasti, kuinka monipuolisia vaatteita, sisustuselementtejä ja astioita Marimekolta löytyykään! Varsinkin kauniit, klassiset mustavalkoiset kuosit tekivät minuun vaikutuksen. Ryhdikkäät mustavalkoiset Eldina tai Linum -housut tai Siirtolapuutarha -astiasto olisivat erittäin tervetulleita lisiä minunkin kokoelmiini. :)

Suuri kiitos mukavasta illasta Joensuun Marimekolle ja tapahtumaa järjestäneelle Sami-Petterille, sekä muille tapahtumassa olleille! :)


from Sadepisaroita niitynkukkasilla http://ift.tt/1SmB2p9
http://ift.tt/1cNHAMY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti