Heippa kaikki rakkaat siellä ruudun toisella puolella! ♥ Edes maanantai ei saanut pyyhittyä tätä paljon puhuttua virnettä mun kasvoilta vaikka sunnuntaina juostut 18 kilometriä painoivat jaloissa ja illan palauttava puolen tunnin kevyt hölkkä tuntui aika pahalta ensimmäisestä askeleesta lähtien. Jaksoin kuitenkin pinnistellä lenkin loppuun asti, sillä puolimaratoniin on enää kaksi kuukautta aikaa. Niin siistiä!
Oon niin innoissani kaikesta mahdollisesta, että on vaikea pysyä paikallaan tässä hetkessä tekemässä niitä juttuja, jotka olisivat tällä hetkellä prioriteettilistan kärjessä. Mutta jos vanhojen hetkien fiilistely ja tulevaisuudesta unelmointi saavat aikaan niin hyvän fiiliksen, eikö se olekin ihan jees?
Välillä on älyttömän hienoa pysähtyä kuulostelemaan menneitä hetkiä. Mitä kaikkea hienoa viime päivinä, viikkoina tai kuukausina onkaan tapahtunut. Miten aiemmat unelmat ja haaveet muuttuivat todeksi ja sitten menneisyydeksi. Kun olemme saavuttaneet tavoitteen, meillä on monesti tapana iloita vain hetki ja puskea sitten lujaa eteenpäin kohti seuraavaa tavoitetta. Tavoitteiden saavuttamisessa ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta meidän kaikkien tulisi olla iloisia ja ennen kaikkia ylpeitä itsestämme ja saavutuksistamme. Mikään onnistuminen ei koskaan vanhene.
Kukaan ei estää meitä palaamasta vanhoihin muistoihin, eikä kukaan voi viedä sitä leveää hymyä, jonka ne tuovat väistämättä kasvoille. Vaikka juoksutavoitteeni ovat vuosien varrella vaihtuneet kunnianhimoisemmiksi, muistan yhä ensimmäisen lenkkini, jonka sain juostua vain puoliväliin saakka suunnitellusta. Joka kerta sitä ajatellessani hymy kohoaa korviin - se tuntui silloin niin valtavalta itsensä ylitykseltä ja tällä hetkellä se on suurinpiirtein kärpäsen kakkaa verrattuna tavallisiin lenkkeihini. Mutta siitä se kaikki lähti ja ilman sitä ei oltaisi tässä, siksi muistelen sitä lämmöllä.
En voi muistella hymyilemättä sitä puuta, mihin kiipesimme jatkuvasti lapsina aina kun äidin silmä vältti, edesmennyttä koiraamme, ala-asteen lopussa saatua stipendiä, seiskaluokkalaisena tehtyjä hölmöyksiä, ensimmäisiä seurustelukokeiluja, viime kesäistä kielikurssia Saksassa, joulukuisia Tapanin tansseja, tammikuun Folklandia-risteilyä, helmikuun pitkiä hiihtolenkkejä auringonpaisteessa, lauantai-illan tapahtumia tai sunnuntain lenkistä tullutta itsensä ylittämisen fiilistä.
Vastaavasti käytän paljon aikaa myös unelmoinnille ja tulevaisuuden suunnittelulle. En voi ajatella hymyilemättä tulevia tanssi-iltoja, pääsiäistä, synttäreitäni, tulevaa ulkomaanmatkaa, puolimaratonia tai koulujen loppumista. Saan aikaan itselleni onnellisen fiiliksen jo ajatellessani lämpimiä kesäiltoja, shortseja, valoisuutta ja auringonottoa. Pelkkä kesämökin ajatteleminenkin tuo lämpimän tunteen sydämeen...
Ei sitä voi pieni ihminen muuta kuin hämmästellä kaikkea sitä ihmeellistä, mitä on saanut kokea ja mitä hienoa onkaan vielä tiedossa! Olen niin äärettömän kiitollinen kaikesta siitä mitä olen saanut kokea, pienistä ja isoista asioista. Tietysti on ollut vaikeita hetkiä, pitempiä kausiakin, mutta ilman niitä en olisi tässä tällaisena kuin olen: vahvempana, itsevarmempana ja rohkeampana. Sopivasti hulluna, niin että uskallan hypätä tuntemattomaan ja oppia sitä kautta itsestäni uutta. Kaikki kokemani hetket, tapaamani ihmiset, onnistumiset ja epäonnistumiset ovat muokanneet minusta minut. Ja hienointa on se, että tässä ei olla vielä lähelläkään valmista. Että voin hymyillä hyvillä mielin menneisyydelle, virnuilla tässä hetkessä ja kohottaa katseen toiveikkaasti kohti tulevaa.
Kuvat: Ida R.
Cubus poolo
Doctor Denim farkut
Lenkkarit Nike
Koru Glitter
Ihanaa päivää sinulle ja suuri kiitos siitä että olet siellä! ♥
from Siru I. http://ift.tt/1UuPFsy
http://ift.tt/1QUkjqj
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti