Ostin tänään ensimmäiset tosi korkeat mustat avokkaat arkikäyttötarkoituksessa, söin kolme salaattiateriaa ja imaisin vatsaani (toivon mukaan) vuoden viimeiset karkit. Lisäsin eyelinerin arkimeikkini must-listaan ja heitin värikkäät maljakot poismenevän tavaran sekaan. Luin uutisia pariin otteeseen ja keskustelin parhaan ystäväni kanssa työelämästä, koulusta, omaan kämppään muuttamisesta ja muodista piparilaten äärellä.
On mussa nähtävissä vielä osa pientä lastakin. Se tämänpäiväinen vaatekaupan myyjä. Hihittelin, kun se hymyili mulle niin nätisti. Juostiin ystäväni kanssa vessaan, kun luultiin että sattui menkkavahinko. Onneksi oltiin väärässä. Ihailtiin Bikbokin paljettimallistoa ja söpösteltiin pehmotossuja. Otettiin latteihimme kermavaahdot pinnalle ja kikatettiin kun mentiin vahingossa poikien vaatekauppaan. Ne olivat hetkiä, jotka on maailman parasta viihdettä maailman parhaiden ihmisten kanssa. Ihan sama, ollaanko ensi vuonna 20-vuotiaita vai tulevaisuudessa 80-vuotiaita isoäitejä, räkätetään varmasti vielä silloin, todennäköisesti edelleen kermavaahdon kera.
No shitstorm please. Kuvassa olen polttanut hajutonta sähkötupakkaa, jonka savu sattuu näyttämään "coolilta" mun makuun. Ja joo, tiiän, on myrkyllistä myös.
Huomiselle mulla on suunnitelmissa päivästä nauttimista, kofeiinin yliannostus kahvin muodossa, ajelu Porvooseen isovanhemmille, koulussa käynti sekä hyvän ystäväni kanssa valokuvaaminen. Mitä teillä on plääneissä?
from TEA MARIKA http://ift.tt/1Mofsf6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti