tiistai 14. kesäkuuta 2016

Closer To The Edge THE PAST FEW DAYS

Moikka tyypit! Ette arvaakaan, kuinka älyttömästi olen halunnut päästä viime päivinä postaamaan teille! Mökin onnettoman nettiyhteyden (jota en yllätys yllätys, tietenkään muistanut) vuoksi en kuitenkaan ole päässyt tänne vähään aikaan, joka on ollut melko hermoja raastavaa :-D Ja onkin outoa, miten netittömyys on tuntunut näinkin hankalalta. Mutta ehkä se kertoo just siitä, että juuri sen tarpeessa taisin ollakin. Niin useasti kuitenkin kuulee että hetken netittömyyden jälkeen olo on paljon freshimpi, mutta mulla on jostain syystä olo kaikkea muuta kuin freesi. Musta nimittäin on tuntunut siltä, että en ole saanut yhtään mitään produktiivista aikaiseksi. Mutta toisaalta, miksi lomalla pitäisikään? 
Untitled Untitled
Tämän lähes viikon postausvälin aikana olen mökkeilyn lisäksi muun muassa ehtinyt käydä Kouvolassa moikkaamassa piiitkästä aikaa huipputyttöjä  Oli niin hauskaa catch upata näiden tytsyjen kanssa kuulumisia, sillä viime näkemiskerrasta olikin jo melkein vuosi! Voisinpa poistaa nämä sadat kilometrit meidän väliltä, jotta ehdittäisiin nähdä useammin. Mutta toivottavasti (ja luultavasti) nähdään taas pian! 
Untitled Untitled
Tällä hetkellä olen vihdoin kuitenkin autossa suuntaamassa kotiin näin kahden viikon jälkeen hieman etuajassa, eikä enää olekaan kuin ainoastaan muutama tunti jäljellä! Enpä olisi uskonut, että näin suuri hinku olisi Rovaniemelle, mutta kaikkea sitä käykin. On kyllä niin kiva palata joksikin aikaa kotiin, kunnes tulee taas pian reissu Helsinkiin. Onkohan mitään parempaa kuin matkustelu, tapahtui se sitten Suomen sisällä tai ulkomailla!
Untitled
Kuten arvelinkin aiemmin, niin nämä viikot ovat olleet ehdottomasti täydellinen alku tälle kesälle. Niin paljon ehti tapahtua ainoastaan kahdessa viikossa ja vielä on kivoja juttuja edessä! Veikkaankin, että tämä kesä taitaa sijoittua sinne kärkipäähän. Superkivaa tiistaita


from Closer to the edge http://ift.tt/1UaKwIf
http://ift.tt/1IVaZOF

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti