Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin/jouduin eilen ajamaan mökille ilman vanhempia. Yleensä äiti tai isi on istunut vieressä neuvomassa reittiä ja vahtimassa ajosuoritusta (opetuslupa). Nyt kuitenkin otin Silzun kyytiin ja asetin navigaattorin näyttämään tietä. Tuttujen kylttien tullessa näkyviin tienvarteen sammutin navin ja luotin kyltteihin. Pian kuitenkin liikennemerkit alkoivat näyttää oudoilta, mutta luulin maisemanmuutoksen johtuvan vain kuluneen vuoden aikana tehdyistä uudistuksista. Lopulta Silzu kuitenkin käski mua pysähtymään, että tarkistettaisiin ollaanko edes lähellä etelä-Savoa. No ylläripylläri pysähdyttiin rajamarketille. Eli Venäjän rajalle. Oltiin lievästi sanottuna ajettu sivuun reitiltä. Ei kai siinä, mukava kiertolenkki. Kun oltiin saatu naurut naurettua, otettiin suunta savoon päin ja pysähdyttiin, kun nähtiin jotakin kiinnostavaa metsässä.
Kyseessä ei ollut pelkästään maassa kasvavat metsämansikat, vaan sotamuseo. Silzu huomasi tankin metsässä, joten pysähdyttiin ihmettelemään, missä oltiin ja miksi ja mitä. Mansikat oli tietty plussaa! :p
from TEA MARIKA http://ift.tt/28SA1DV
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti