torstai 2. kesäkuuta 2016

Sadepisaroita Niittykukkasilla MY SUNNY CULOTTES

culottes Zara / toppi BikBok / baltsut kirppis/H&M / kaulakoru H&M

Mun piti tulla julkaisemaan nämä aurinkoiset asukuvat jo maanantaina. Mun piti höpistä teille siitä, kuinka mun työpäivä oli aivan mahtava ja olin koko päivän yhtä hymyä. Mutta noh, eipä mennyt aivan kuten suunnittelin..

Oon menettänyt hermoni viime päivien aikana lukemattomia kertoja. Nimittäin meidän nettiin ja mun surkeaan tietokoneeseen, arghhh! En tiedä mitään rasittavampaa ja hermoja raastavampaa kuin teknologia joka ei toimi. Ei siinä mitään ettei kone toimi, mutta kun ei nettikään toimi. Meidän laajakaista ns. "toimii", mutta sivut eivät lataudu jonka johdosta ei ole tarvinnut paljon netissä suhailla viime päivinä. Kaikki on kokeiltu, laajakaista ei toimi eikä myöskään mun nettitikku. Eilen isä jopa heilui talon katolla vääntelemässä antenneja sinne tänne, tuloksetta. Tämän lisäksi mun kone alkaa sanoa viimeisen kerran sopimustaan irti, eikä lempeän läpsyttelyn seuraava aste, hieman vähemmän lempeä hakkaaminenkaan, ole saanut näyttöä toimimaan. Tai no, toimiihan se. Aina muutaman sekunnin kerrallaan. Mun hermot on olleet niin kireällä, varsinkin kun parin vapaapäivän aikaan oli tarkoitus tehdä kunnolla postauksia jemmaan! No, enpä tehnyt. Vein eilen koneen huoltoon josta sain sen vielä osien tilaamisen ajaksi takaisin, ja jospa saisin rakkineen jo ensi viikolla hieman yhteistyökykyisempään muotoon. Tällä hetkellä nökötänkin äitin työpaikan nurkassa kone sylissä, ja ahhh miten mun nettitikku toimiikin keskustan alueella! Hermot (ja sielu :D) lepää.

Asusta sen verran, että rakastuin noihin culottes-housuihin ihan täysin! Takinkääntäjä -postaus on edelleen suunnitteilla, ja culottesit ovatkin yksi postauksen osa-alue. Ostin nämä Roomasta ensin mustina, mutta päädyin pitkän arpomisen jälkeen vaihtamaan housut keltaisiin. Ja voi jestas että osaavatkin olla ihanat! Niin rennot ja mukavat, ollen kuitenkin tyylikkäät. Ihastuin näihin niin paljon, että tilasin samaiset housut Zarasta pidemmällä lahkeella ja eri värissä ;)

Huomenna suunnataan kohti Kouvolaa, jossa lauantaina juhlitaan serkun valmistumista. Toivotaan että saisin jollain ihmeen kaupalla kotonakin vielä koneen toimimaan ja postauksen ajastettua lauantaille. Ja muut juhlijat, viettäkää antoisia ja ikimuistoisia hetkiä! :)

Mitä tunteista culottesit herättää - yes or no? ;)


from Sadepisaroita niitynkukkasilla http://ift.tt/1XSLs3B
http://ift.tt/1cNHAMY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti