Tajusin juuri, että blogini on viimeistään tämän postauksen jälkeen kuin paraskin ehkäisyväline. Kuka nyt haluaa lapsia, kun ainakin tämän blogin perusteella äitiys näyttäisi olevan pelkkää tuskaa raskaudesta imetykseen?
Juuri nyt kaikki on onneksi aika hyvin. Mutta pitihän se arvata, ettei se imetyskään suju meikäläisen kohdalla ongelmitta. Toisaalta, kenelläpä sujuisi? Jo pelkästään Imetyksen tuki ry:n Facebookia selaillessa alkaa hirvittää, mitä kaikkia mahdollisia ongelmia niinkin luonnollinen asia kuin imetys voi tuoda tullessaan. Huojentavaa on kuitenkin se, kuinka ne ongelmat tuppaavat loppujen lopuksi usein ratkeamaan. Tavalla tai toisella.
Minun imetystaipaleeni alku oli aika hirveä, mutta niin se taitaa olla monella muullakin. Harvan tissit sietävät välittömästi kolmekiloisen superimurin käsittelyssä ilman ongelmia. Vauvan imuteho on nimittäin ihan mieletön – sopii esimerkiksi kokeilla laittaa sormi vastasyntyneen suuhun. Saatat yllättyä. Minä sain kätilöltä heti käyttööni rintakumit, mutta sain nänneihin siltikin isot poikittaiset haavat ja imetys oli todella kivuliasta. Lypsäminen ei sattunut niin paljon – niinpä istuin sairaalassa rintapumpun vierellä keskellä yötäkin ja syötin vauvaani joka toinen kerta rinnasta ja joka toinen kerta annoin omaa maitoa ruiskulla (Kätilöopistolla ei käytetä tuttipulloja). Näin rinnanpäät saivat tarvitsemaansa lepoa ja haavat alkoivat pikkuhiljaa parantua.
Kun vauva oli parin viikon ikäinen, ongelmat alkoivat taas. Nyt nänneissä ei ollut haavoja, mutta jostain syystä imetys oli niin kivuliasta, että jossain vaiheessa mietin, ettei tämä juuri synnytyspoltoille kalpene. Aloin pelätä imetyskertoja ja kylmä hiki kihosi otsalle, kun vauva alkoi heräillä uniltaan. Imetyksenhän ei kuulu sattua (paitsi ihan alussa), joten kivun syy pitäisi aina selvittää. Syy on yleensä vauvan huono imemisote, haavaumat, tiehyttukos, rintatulehdus tai sammas.
Rintoihin sattui niin imettäessä kuin imetysten välissäkin ja siksi diagnosoin itselleni sammaksen. Kipu oli polttavaa ja välillä kutittikin. Vauvan suussa hiivatulehdusta ei selvästikään ollut, mutta luin että tulehdus voi olla pelkästään rinnassakin. Kokeilin huuhdella rintoja nettiohjeiden perusteella vissylla ja hoitaa nännejä maitohappobakteerikapseleiden sisällöllä. Yksityisen puolen lääkäri ei kuitenkaan sammakseen uskonut vaan epäili antamiensa kotihoito-ohjeiden perusteella tiehyttukosta. Hän kehotti syömään kunnolla buranaa, tyhjentämään rinnat kunnolla keinolla millä hyvänsä ja hautomaan niitä kaalinlehdissä. Kyllä. Sain siis lääkäriltä kirjallisen ohjeen vuorata rintani KAALILLA. Kuumetta minulla ei ole ollut, joten rintatulehduksesta ei ole ollut kyse.
Lypsäminen ja vauvan ruokkiminen tuttipullolla auttoi taas. Jo muutaman imetyskerran väliin jättäminen vei kivun hetkeksi. Tuodakseen sen taas parin päivän päästä takaisin. Kun selitin ongelmani neuvolassa, hoitaja ja neuvolalääkäri olivat sammaksen kannalla. Sain ohjeen ostaa apteekista suun kautta otettava hiivalääke ja Daktarin-voidetta. Niistäkään en kuitenkaan kokenut saavani apua.
Tällä hetkellä tilanne on siedettävä. Tarttumiskipu/herumiskipu on edelleen aika kova ja saa irvistämään (ja joskus kiroamaankin) oikein kunnolla, mutta tuon kivun nyt sietää, kunhan itse imetys onnistuu ilman kyyneleitä. Vauva harrastaa nimittäin melkoisia imetysmaratoneja, joihin en missään nimessä kykenisi, jos kipu olisi sellaista, kun se pahimmillaan on ollut. Nyt ei auta kuin pitää peukkuja, ettei megakipu tule takaisin
Välillä olo on ollut aika epätoivoinen. Olen puhissut, että lopetan tämän touhun ihan justiinsa. Ei selvästikään ole mun juttu. Suurin syy sinnikkyyteeni taitaa olla aika itsekäs. Haluan jatkaa imetystä, koska koen pääseväni niin paljon helpommalla, kun vauvan ruoka kulkee mukanani. Uskon myös, että jaksan valvomisen paljon paremmin, kun imetyshormonit hyrräävät kropassani. Minulta ei oikein nyt irtoisi energiaa alkaa säheltää korvikkeiden saati lypsämisen ja tuttipullojen ja niiden lämmittämisten kanssa. En tosin tiedä, mistä sitten olen repinyt energiaa näiden imetyshankaluuksien selättämiseen. Joku olisi voinut antaa periksi jo niiden haavojen ilmestyessä.
Totta kai tiedän, että äidinmaito on lapselle sitä parasta ruokaa, mutta en koe sen olevan niin täysin ylivertaista, että taistelisin ainoastaan sen vuoksi. Täytyy kuitenkin myöntää, että kun imetys ongelmien jälkeen viimein onnistuu ja se on suurin piirtein kivutonta, olo on kuin voittajalla. Se vain on niin helppoa. Olen esimerkiksi imettänyt vauvaa samalla kun kirjoitan tätä postausta – kuvatodiste olisi kiva :D Ei onnistuisi pullon kanssa, ainakaan niin helposti. Olen tässä kuukauden sisällä ehtinyt imettää myös Nummelan Prisman parkkipaikalla, Forssan ABC:n parkkipaikalla sekä mummini muistotilaisuudessa – toki vähän sivummalla. Mitään imetyshehkuttajaa minusta ei silti edelleenkään saa. Intoni selättää imetysongelmat ovat siis aika käytännönläheisiä.
Pitäkää siis peukkuja, että suurimmat ongelmat olisivat takana. Ja kertokaa ihmeessä, jos hankaluuteni kuulostavat tutuilta ja teillä on jotakin mystistä tietoa, miten kivuista pääsee eroon?
from Mutsie http://ift.tt/1DZp01t
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti