Tänään olin koulupäivän jälkeen aivan tajuttoman väsynyt. Vaikka mieltä ei painanut mikään sen kummempi asia, minua stressasi oppimiseni. Miksi en vieläkään tajua tätä? Miksi kaikki muut osaavat paitsi minä? Samalla painoi ajatus siitä, että vaikka voisin käyttää iltapäivän hyödyksi hoitamalla rästiin jääneitä koulutehtäviä pois alta ennen viikonloppua, todennäköisesti olisin niin tajuttoman väsynyt, etten saisi mitään aikaiseksi. Siihen päälle vielä huoli tulevan viikonlopun töistä ja pomon soitto, pääsisinkö vielä yhteen ylimääräiseen työvuoroon. Nautin välipalaksi jädeä ja kahvia, ja siitä aika pian vetäisin lenkkivaatteet päälle. Kuulokkeet korviin ja tämän hetken lempparimusaa soimaan. Tein oikein kunnon hikilenkin, johon yhdistin vielä ripauksen porrasjuoksua. 11 kilometriä hiki virtasi ja samalla sain ajatella jotakin ihan muuta kuin huolehtimiani asioita. Kotiin tullessani kaikki ajatukset ovat siististi omissa lokeroissaan, joista ne voi sitten kaivaa esiin uudestaan työstettäväksi paremmalla ajalla ja hiukan viisaampana.
from Siru I. http://ift.tt/2cct9U2
http://ift.tt/1QUkjqj
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti