torstai 11. kesäkuuta 2015

Tea Marika suurlähetystön juhlat ja vahinko

IMG_4665IMG_4659

Mulle tarjoutui mahdollisuus mennä Venäjän suurlähetystön juhliin ja lähdin oitis enempää miettimättä mukaan! Seurapiiritapahtumat ja sitäkin virallisemmat hommelit on mulle ihan vieraita, ja totutteleminen vie oman aikansa, mikäli jatkossakin aion osallistua vastaaviin. Paljon vieraita ihmisiä, joiden kanssa moikattiin, ehkä juteltiin, hymyiltiin sekä paljon - - niinkun oikeesti älyttömät määrät - - ruokaa ja juomaa. Etenkin jälkimmäistä. Aloitin illan hosteja käteltyäni tomaattikeitolla. En tiennyt, mitä lasissa oli, mutta näytti jokseenkin hyvältä ja halusin maistaa. Tomaattimehu on mun ehdoton lempparijuoma aina lentokonematkoilla, näin by the way tiedoksi.

IMG_4668IMG_4661

Tarjolla oli paljon liharuokia, mutta onneksi myös meren antimiin ja marjoihin ja hedelmiin oli panostettu! Mullekin riitti valinnanvaraa ja sainpas maistaa herkkuja, joiden olemassaolosta en aiemmin edes tiennyt. Siksi en osaa tässäkään mainita niitä. :-( Olin ihan ähky jo puolessa välissä, mutta tungin väkisin vielä risottoa ja lohivartaita, koska c'moon, NAM?! Tarjoilun hienoimmat elementit loppuivat ensimmäisinä. Esimerkiksi juuri kalavartaat ja kaviaarikääryleet(?) hupenivat kovaa vauhtia. Onneksi juusto-viinirypäletikkuja oli loppuun asti, joten meikäläinen pysyi tyytyväisenä.

IMG_4662IMG_4663

Kaikki sujui pitkään hyvin, mutta sitten tapahtui pikkuaccidentti. Ei mitään vakavaa, mutta mulle tyypillinen moka otti osaa tässäkin tapahtumassa. Nimittäin kohteliaisuus-skumpan ja pihaoluen jälkeen mieleni teki jotain virkistävämpää, vettä. Menin tarjoilupöydän ääreen, missä näin muutaman lähdevesipullon ja pieniä laseja täytettynä. Lasit oli kuitenkin shottilaseja, joten epäröin hetken. En nähnyt missään muualla vesimukeja tmv. joten ajattelin, että kai ne sitten on vaan joku hienompi versio vesitarjoilusta. Kysyin englanniksi tarjoilijalta mitä laseissa on ja hän vielä varmisti mulle, että kyseessä on water. "Wota", näin laiskasti lausuttuna voi ilmeisesti sekoittua venäjän "voda" ja "vodka" sanoihin. Huitaisin siitä sitten nopasti vesishottini kurkusta alas, kunnes alkoi kummasti polttaa rintakehässä. Tuttu tunne. En tykkää. Viinaahan siinä meni alas. Ei siinä mitään, olin ihan hilpeissä tunnelmissa loppuun asti ja vielä kotonakin. Ihmettelen vaan, miksi mulle sanottiin Yes, it is just water, kun tosissani tulin kysymään ja luotin muka-niin-vitsikkääseen vastaukseen. Nyt oon jo täysin toipunut juomatarjoilusta ja naurattaa vaan koko juttu.

IMG_4666

from TEA MARIKA http://ift.tt/1JICH6G

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti