En jaksa olla ihmettelemättä aina perjantaisin, mihin nämä viikot oikein hujahtavat. Pistää miettimään, että täytyy todellakin muistaa elää vauvan kanssa hetkessä ja nauttia pienistä asioista. Olen nimittäin huomannut, että erityisesti pikkulasten äidit ihmettelevät ajan kulkunopeutta. En haluaisi olla ainakaan jatkuvasti suremassa ajan kulumista.
Kulunut viikko oli yllättäen aika kiva. Pelkäsin etukäteen juurikin tätä viikkoa, sillä olin buukannut sen aika täyteen. Pyytänyt vielä erikseen enemmän töitä. Keskiviikon ja keskiviikon välissä oli yksi vapaapäivä, joka sekin meni kokonaisuudessaan ystävän polttareissa. Polttarit olivat tietysti aivan superhauskat, mutta pelkäsin vietävästi, miten jaksan painaa tyttöjen mukana koko lauantain, joka tosiaan oli se ainoa vapis koko viikkoon. Olen saanut tähän loppuraskauteen selvästi jotain tsemppihormoneita, sillä energiaa riittää. Polttareissakin olisin muuten jaksanut viipyä yömyöhään, mutta seuraavana aamuna piti herätä ennen seitsemää.
Olenkin kertonut, ettei pahoinvointi ole viimeisellä kolmanneksella juuri vaivannut paitsi aivan satunnaisesti. No tällainen satunnainen hetki oli sunnuntaina, jolloin vatsassa velloi koko päivän ja jouduin jopa oksentamaan pitkästä aikaa. Siinä pyttyä halailessani mietin, tuon viheliäisen raskausvaivan logiikkaa. Sillä millä perusteella olen oksentamatta kuukauden ja sitten yhtenä sunnuntaina kroppa vain päättää, että no nytpä olisi taas oiva hetki voida pahoin? Okei, asiaan on voinut vaikuttaa lyhyeksi jääneet yöunet. Illalla sanoin miehelle, että muistuttaa seuraavan kerran, kun valitan jostain muusta vaivasta, että jos en voi pahoin, en voi oikeasti huonosti. Tämä ajatus tietysti sotii tätä kirjoitusta vastaan, mutta SERIOUSLY, mikään ei ole pahempaa kuin pahoinvointi. Kun se oli pahimmillaan, haaveilin kaikista sellaisista kamalista raskausvaivoista, jotka pakottavat sohvalle makaamaan. Koska jos vaiva korjaantuu makaamisella tai millä tahansa muulla toimenpiteellä, otan sen välittömästi pahoinvointini tilalle. Pahoinvointiin kun ei auta ei niin mikään. Eivät edes lääkkeet. Oli tosin jännittävää huomata, miten vain se pahoinvoinnin kamaluuskin oli unohtunut lyhyessä ajassa. En muistanut, miltä se tuntuu, kunnes se taas alkoi. Mietin, miten ihmeessä kestin tätä puoli vuotta. Olo oli aika voimaannuttava. Minä tosiaan kestin sen. Onneksi, kiitos luojalle, olotila oli tipotiessään seuraavana päivänä.
Tätä viikkoa leimasi tietysti myös äitiysloman odotus ja aloitus. Viimeinen työpäiväni oli keskiviikko, jolloin lähdin liljakimpun kanssa kotiin odottelemaan h-hetkeä. Sain työkavereilta hyviä vinkkejä vauva-ajan varalle ja olo oli aika haikea. Ensimmäisenä lomapäivänä torstaina asettelin jo aurinkotuolia terassille ja mietin, minkä kirjan luen seuraavaksi, mutta alta aikayksikön olinkin siivoamassa kämppää ja pakkaamassa vanhoja vaatteita kirppispusseihin. Miten sitä osaisi ottaa rennosti?
Olen syönyt tänä kesänä jo liiitrottain herneitä eikä kesä ole kuin vasta alussa. Kahden litran pussukka loppuu aina ihan kesken! Parasta karkkia. // Cliniquelta testiin saamani huulipuna mätsäsi kaikin puolin yhteen aamukahvini kanssa.
Äitiyslomalla luen ainakin viimein loppuun Kuinka kasvattaa bebe -kirjan. En ole raaskinut lukea sitä liian aikaisessa vaiheessa, sillä pelkään unohtavani sen tärkeät opit. Pitäisi ihan tehdä muistiinpanoja :D // Kävimme tiistaina Johannan kanssa tutustumassa Karl Lagerfeldin Zalandolle suunnittelemaan KARL LAGERFELD Sport City -erikoismallistoon ja nautimme samalla terveysdrinkkejä ja ihania herkkuja.
from Mutsie http://ift.tt/1C2j4yl
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti